25. toukokuuta 2010

Tässäpä päivän (hyvä?) uutinen: VR rahoittaa itse Seinäjoki-Oulu -ratahanketta, kun valtio ei vain saa pysyvää rahoitusta hoidettua.
Tässä vaiheessa lienee syytä kysyä että missä vika, kun poliitikot tekevät periaatepäätöksiä (esim. kyseisen junaradan korjauksesta), mutta eivät anna rahaa päätösten toteuttamiseen? Erityisesti alueen kansanedustajien pitäisi katsoa itseään peiliin, kun ovat näin pahasti epäonnistuneet yhdessä valtakunnan tärkeimmistä hankkeista.
Uutinen tuntuu [...]

Jatka merkinnän Hämmentävä ratauutinen lukemista

3. syyskuuta 2009

Osmo Soininvaaran blogista löytyy hyvä kirjoitus kaupan rakenteesta Suomessa. Käykäähän lukemassa.

Jatka merkinnän Peltomarketteja vai kauppakujia? lukemista

30. kesäkuuta 2009

Tuossa vähän aikaa sitten istuin ystäväni kanssa autossa muutamia tunteja, ja keskustelimme niitä näitä maailman menosta. Yksi toistuva aihe keskusteluissamme oli se, miten maailma on muuttumassa ympärillämme, ja mitä meidän pitäisi tehdä jotta Suomi ja Oulu selviäisi tästä myllerryksestä vielä kohtuullisen ehjin nahoin.
On helposti nähtävissä, että meneillään oleva maailmanlaajuinen talouskriisin poikanen aiheuttanee ongelmia myös pohjoisessa [...]

Jatka merkinnän Mitäpä jos katastrofi iskee? lukemista

23. toukokuuta 2009

Oulun kaupungin talous on kuralla, tänä vuonna mennään jo jopa 30 miljoonaa euroa miinukselle. On siis aika säästää – kivaa!
Kun katselee esityksiä säästökohteiksi (tarkemmat tiedot löytyvät artikkelin linkkejä klikkailemalla), alkaa välillä vähän naurattaa. Toisinaan myös vähän itkettää. Onhan se toki odotettavaa, että suurimmat säästöt pitää löytää sieltä, missä käytetään myös eniten rahaa. Mitäpä siitä, että [...]

Jatka merkinnän Säästöjä säästämisen ilosta lukemista

12. tammikuuta 2009

Niin, mitä tapahtuisi jos kaupungilla kävellessäsi sinulle pakkosyötettäisiin koko ajan tietoa, jota et halua vastaanottaa? Jos koko ajan kun käännyt kadunkulmasta sinulle lätkäistään eteen uusi tarjous, jota sinun on pakko katsoa kävellessäsi tai aktiivisesti siirtää se pois silmiesi edestä? Jos pidät mainoksesta ja käyt mainostaneessa liikkeessä, kaupungin kassaan kilahtaa taas muutama euro, jotka käytetään teiden [...]

Jatka merkinnän Entä jos kaupungilla kävellessäsi… lukemista

19. lokakuuta 2008

Tässäpä teille tiedoksi vaalirahoitukseni aikalailla kokonaisuudessaan. Tuskin tuohon kummempia muutoksia enää tulee.
Menot

Ehdokasmaksu 300,00 €
Vaalimainosten tarvikkeet 96,00 €
Yhteensä: 396,00 €

Tulot

Ei tuloja

Olen siis maksanut kaikki kampanjani kustannukset omasta pussistani, ja budjetissakin olen näköjään aika hyvin pysynyt.

Jatka merkinnän Vaalirahoitukseni lukemista

29. syyskuuta 2008

Kuten tuossa pari kirjoitusta sitten kommentoin, valtuutettu Huikari esitti lehden mielipidepalstalla Raatin peruskorjauksen hylkäämistä ja uuden urheilukentän rakentamista Huuhkajanpuistoon. Samalla hienolla paikalla oleva saari annettaisiin taas gryndereiden leikkikentäksi, mikä on taas aivan järkyttävän Huono Idea.
Jep, onhan se totta, että Raatin peruskorjaus- ja kehityskustannukset nousevat budjetoitua suuremmiksi. Minusta se on jopa aika luonnollista – budjetti on [...]

Jatka merkinnän Raatti ja raha lukemista

Bad Behavior has blocked 22 access attempts in the last 7 days.