7. elokuuta 2009

Monikuntaliitosselvitys näköjään alkoi tänään (Kalevan uutinen). Koko Oulun seudun tulevaisuuden menestyksen kannalta toivon, että selvittäjä kannattaa uutisessa mainittujen kuntien yhdistymistä, ja että kuntien valtuustot tekevät liitospäätökset.
Harmi, että Kempele ja Liminka jäivät vielä selvityksestä pois.

Jatka merkinnän Monimutkainen yhdyssana lukemista

30. kesäkuuta 2009

Tuossa vähän aikaa sitten istuin ystäväni kanssa autossa muutamia tunteja, ja keskustelimme niitä näitä maailman menosta. Yksi toistuva aihe keskusteluissamme oli se, miten maailma on muuttumassa ympärillämme, ja mitä meidän pitäisi tehdä jotta Suomi ja Oulu selviäisi tästä myllerryksestä vielä kohtuullisen ehjin nahoin.
On helposti nähtävissä, että meneillään oleva maailmanlaajuinen talouskriisin poikanen aiheuttanee ongelmia myös pohjoisessa [...]

Jatka merkinnän Mitäpä jos katastrofi iskee? lukemista

4. maaliskuuta 2009

Tänään se paljon puitu Lex M^HNokia meni sitten kirkkaasti läpi eduskunnan äänestyksessä. Kaksi vihreää kansanedustajaa äänesti lakia vastaan. Jos oikein kuulin televisiouutisissa keskustan ryhmänjohtaja Timo Kallin kommentin, niin hän totesi kutakuinkin, että “antaa olla viimeinen kerta kun hallituspuolueen edustaja lipeää yhteisestä rintamasta, tai…“.
Paskaa.
Missä vaiheessa hallituspuolueen kansanedustaja voi sanoa, että hallitus on nyt tehnyt surkean lain, [...]

Jatka merkinnän Eduskuntatyöskentelyn mahdottomuudesta lukemista