Olipas kiva viettää lomaa – kerrankin. Kävimme Elinan kanssa pyöräilemässä noin viikon verran Länsi-Suomessa. Matka kävi ensin junalla Poriin, josta sateisessa säässä poljimme vain yhden kerran (hyvin lyhyesti) eksyen Yyterin leirintäalueelle. Vettä tuli sen verran, että emme sen kummemmin viitsineet kierrellä ympäriinsä. Yyterin sannat kävimme katsomassa, se oli kyllä sadesäässäkin hienon näköinen paikka. Reposaaressa olisi voinut myös käydä, mutta ehkä joskus toiste.
Se, mihin Porin suunnalla kiinnitin huomiota oli se, kuinka hyvin kaupungista löytyi pyöräopasteita suuntaan jos toiseenkin. Karttaa ei tarvinnut käyttää juuri ollenkaan, tosin sen yhden kerran kun ajoimme risteyksestä väärään suuntaan kartan katsominen olisi varmasti auttanut. Ilokseni olen huomannut, kuinka Oulussakin pyöräopasteiden määrä on pikkuhiljaa lisääntynyt. Ei täälläkään hävetä tarvitse siinä asiassa, mutta mielestäni niitä voisi olla vieläkin useammassa paikassa neuvomassa oikeaan suuntaan. Oulussa pyöräopasteita pahoinpidellään myös usein, ja hyvin usein ne myös repsottavat vääriin suuntiin käänneltyinä ja väänneltyinä pitkään – tällekin asialle olisi ehkä syytä tehdä jotain. Pitäisi kai aina muistaa itsekin ilmoittaa, kun hajotettu pyöräopaste tulee vastaan.
Yyteristä jatkoimme seuraavana päivänä matkaa kohti Raumaa. Matka meni hyvin, tosin minulta katkesi pinna (pyörästä). Rauman suunnalla pyöräopasteita ei sitten ollut oikeastaan ollenkaan, ja leirintäaluetta etsiessämme nökötimme eräässäkin risteyksessä karttaa käännellen niin, että eräs paikkakuntalainen tuli tarjoamaan apua. Hän pyöräilikin kanssamme leirintäalueelle asti, mistä olimme tietysti hyvin kiitollisia. Ilmakin oli kauniimpaan päin, ja ehdimme tutustua Rauman vanhaan kaupunkiin vielä illalla jonkin verran. Kaiken kaikkiaan paikka oli elämys: vanhat talot, pienet kujat ja yleinen tunnelma olivat varsin viehättäviä.
Seuraavana aamuna yritimme löytää pyöräliikkeen, joka korjaisi repsottavan pinnani. Löysimme yhden, jonka henkilökunta oli lomalla, mutta meidät ohjattiin hieman epäselvästi toiseen liikkeeseen. Taas risteyksessä ihmetellessämme oikeaa suuntaa Elina kysyi tietä eräältä naiselta – joka oli kyseisen pyöräliikkeen entinen omistaja. Hän vei meidät perille, ja pinna saatiin korjattua nopeasti ja edullisesti. Rauma onkin varmasti ystävällisin kaupunki, jossa olen ollut. Siitäpä oululaisille oppia!
Rauman torilla törmäsimme myös allaolevan kuvan (jonka lisään tuohon kunhan pääsen taas tietokoneelle, kirjoitan tätä nettitabletilla) kaltaisia pyörätelineitä. Ne olivat hauskan näköisiä, käytännöllisiä ja varmasti kestäviä – lähes täydellisiä siis. Minkähänlaisia mahdollisuuksia Ouluunkin olisi vastaavia saada..?
(Edit kello 23.07: tässäpä tämä yllämainittu kuva.)
Raumalainen pyöräteline
Raumalta pyöräilimme Uuteenkaupunkiin, joka paljastui viehättäväksi pieneksi kaupungiksi. UK:n leirintäalue löytyi helposti ja oli ihan hyvätasoinen – parempi ehkä kuin Raumalla. Kaupungista löytyi kanavan varrelta kiva pubi-pizzeria-tyyppinen paikka, jossa kävimme syömässä. Nimeä en juuri nyt muista, mutta voin sen kyllä kaivella esille, jos jotakuta kiinnostaa. Tältä paikkakunnalta jäi lähinnä mieleen yllämainittu kanava, joka oli hyvin hoidettu ja siisti, ja joka toi merellisyyttä ihan kaupungin keskustaan.
Uudenkaupungin jälkeen kohteena oli Naantali. Päivän ensimmäinen puolikas meni sateella pyöräillessä. Onneksi matka kulki pitkälti pienehköjä ja rauhallisia maanteitä pitkin. Sateen laantuessa matka oli noin puolessa välissä, ja pian alkoikin rankka hiekkatieosuus. Sen päätteeksi olimme melkein perillä, ja kyltit ohjasivatkin meidät kätevästi Naantalin keskustaan. Kylpylähotelliinkin löysimme kun kysyin suuntaa paikallisilta, ja illalla nautiskelimme kylpylän kuohuista ja saunoista.
Jos Naantalista kannattaa jotain muistella, niin juhannustapahtumia ainakin. Pienessä kaupungissa oli valtavan paljon erilaista ohjelmaa koko viikonlopun ajan – tavallaan ihan luonnollista, sillä Naantali elää turismilla. Ohjelmaa oli kai jopa niin paljon, että Turussa oli täysin kuollutta, koska kaikki kaupunkiin jääneet turkulaisetkin olivat Naantalissa. Houkuttelevan ohjelman järjestäminen Ouluunkin voisi olla ihan kannattavaa – jonkinlaista torijuhannusta on toki ollut olemassa, mutta vaikkapa juhannuksen kunniaksi tehtäviä risteilyjä merelle en muista huomanneeni.
Koska edeltävä päivä oli ollut rankka, päätimme seuraavana päivänä polkea vain Turkuun asti. Aikomuksenamme oli mennä Ruissaloon telttaan, mutta soiton jälkeen päätimme jättää välistä: kaksi henkeä teltassa yhden yön ajan maksoi pöyristyttävät 50 euroa! Vaikka olikin juhannus, moinen on kiskontaa. Onneksi soittokierroksen päätteeksi löysimme keskustasta kohtuuhintaisen hostellin, ja illan vietimme kävellen Aurajoen rannalla ja tutustuen muutenkin Turkuun. Harmi, että linna oli suljettu, sielläkin olisi ollut kiva käydä.
Onko Oulussa hostellia? Jotain kesähotellin tyyppistä kai jossain päin on, mutta ympärivuotinen hostelli tai retkeilymaja keskustan tuntumassa olisi loistava lisä kaupunkimme majoitustarjontaan. Kaikki eivät halua tai voi maksaa hotellihuoneesta, ja talvisin Nallikarin leirintäalue on jopa vähän kaukana kaikesta, joten mielestäni hostellille olisi ihan perusteltu tarve.
Turusta suuntasimme junalla Hankoon, joka oli sekin ihan kiva pikkukaupunki. Hiekkarannat siellä ainakin olivat kauniita ja runsaita. Hangosta kuljimme aina Fiskarsiin saakka sukuloimaan. Ja kyllä, Fiskars on siis se paikka missä samanniminen yhtiö aikoinaan toimintaansa aloitteli. Alueen maat, tai ainakin suurin osa niistä, ovat vieläkin yhtiön hallinnassa ja hoidossa. Fiskars olikin käymistämme paikoista ehdottomasti parhaiten hoidettu ja mielestäni myös kaunein. Sieltä jäin nykyiseen kotikaupunkiini kaipaamaan myös ihan selkeästi taiteilijoille ja käsityöläisille osoitettua aluetta, jollainen voisi olla Oulussakin loistava matkailukohde. Miksi Pikisaareen on pakko rakentaa kalliita asuntoja ökyrikkaille? Eikö sinne voisi nimenomaan sijoittaa taiteilija- ja käsityöläisyhteisön, jossa samalla myytäisiin paikallisten tekemää taidetta ja käsitöitä? Se houkuttaisi lähistölle myös enemmän ravintoloita ja kahviloita, virkistäen Pikisaaren elämää tuntuvasti.
Fiskarsista poljimme seuraavana päivänä vain Karjaalle, josta siirryimme junalla pääkaupunkiseudulle. Siitäpä ei sen enempää, siellä nimittäin olisi sen verran paljon mielenkiintoisia asioita, että tämä blogikirjoitus voisi paisua melkoiseksi romaaniksi. Ehkä joskus toiste voisin niistä kirjoitella.
Kokonaisuutena pyörämatkailu oli (taas kerran) hauskaa ja mukavaa. Pyörän selästä näkee tätä koto-Suomeakin vähän eri perspektiivistä. Vai kuinka monta kertaa autolla matkaillessasi olet pysähtynyt katsomaan hauskasti koristeltuja puutaloja, tai viettänyt taukoa sillan kupeessa auringon paistaessa siniseltä taivaalta?