Uuh. Hiihtolomaviikko on nyt noin puolivälissään, ja jalkani ovat suorastaan poikki. Samoin ovat käteni, ja joku voisi vaikka sanoa että koko mies myös. Syyhän on toki kaiken tämän hiihtämisen – lähes 70 kilometriä muutaman päivän aikana on paljon sellaiselle, joka käy normaalisti talven aikana hiihtämässä ehkä 50 kilometriä. Onneksi ensi viikolla pääsee taas töihin lepäämään.
Täällä Saariselällä latuolosuhteet ovat kyllä kieltämättä hyvät. Ainakaan vielä ei ole tullut sahattua samoja latuja ees taas ja takaperin, vaan joka päivälle on löytynyt uutta hiihdettävää. Onhan täällä korkeuseroja toki koti-Oulua huomattavan paljon enemmän, mutta niistä kyllä selviää kunhan vaan viitsii hiihtää rauhallista tahtia. Tänään Kulmakurun luontoladun päätteeksi asumusta kohti noustessa tosin tuntui, että konttaamallakin olisi päässyt mäkeä ylös nopeampaa. (Kulmakurun latu oli siis hyvä – kannattaa käydä, jos 30 kilometrin matka ja yksi rankemmanpuoleinen nousu eivät pelota.)
Tuossa puolitoista viikkoa sitten kävin Oulussa hiihtämässä noin 20 kilometriä, Niittyarosta Rannanperälle. Sekin oli kyllä kiva reissu, vaikka sen jälkeen ranne olikin viikon verran kipeä. Oulun hiihtoladut tuntuvat olevan kyllä noin keskimäärin oikein hyviä, hyvässä kunnossa ja mukavia hiihtää; ainakin se pieni osuus, joita itse olen kulkenut. Eli niitä on siis myös paljon! Tämä oli päällimmäinen tunne, kun latukarttaa vilkuilin ennen reissuun lähtöä.
Eipä noilta laduilta voisi siis enempää toivoa, paitsi ehkä niitä korkeuseroja. Mutta niitäpä ei ihmisen kannata rakentaa, joten taitaa Lapin hiihtokeskuksille löytyä tästä henkilöstä lähes vuosittainen vieras.
Avainsanat: liikunta
No onpas tämä nyt melkoista. Yli kuukausi on vierähtänyt, enkä ole saanut yhtään blogikirjoitusta tehtyä. Pakko kai tässä on ryhdistäytyä ja yrittää saada näitä nyt ainakin sen kerran viikossa kirjoitettua. (Ja samalla voisin lopettaa tämän jokaisen kirjoituksen alussa olevan päivittelyn päivittämättömyydestäni.)
Mutta tällä kertaa aiheena on siis: “Näin hajotat pyöräsi kätevästi talvipakkasilla.”
Viime syksynä tuossa kunnallisvaalien alla olin menossa jakamaan Vihreiden vaalilehteä vanhoille kotikulmilleni. Siinä ylämäessä sitten pyöräni (24-vaihteinen Kuwahara) takavaihtajan vaijeri napsahti poikki. No ei siinä mitään, kyllähän sillä vielä jotenkuten polki, etuvaihtajaa käyttäen sai nauttia jopa kolmesta vaihteesta. Ostin uuden vaijerin ja meinastin, että kyllähän tuo kohta pitäisi korjata. Kunnes…
Jonakin aamuna siinä vaalien jälkeen minulla oli kiire töihin. Hyppäsin pyöräni selkään talon pihalla ja polkaisin voimakkaasti, ja “naps!” kuului ketjusta. Sehän meni siis poikki. Jätin pyörän siihen ja hyppäsin bussiin, jolla ehdin harjoituksia pitämään ajoissa. Siinä samalla päätin alkaa kävellä töihin (eli mennä bussilla siis oikeasti). Pyörä jäi telineeseen, ja taisipa talven tullen poikki mennyt ketju ruostua vähän pahemman puoleisesti siinä.
Viime viikolla bussikortistani loppuivat matkat. Kuukausikorttia en ole enää muutamaan vuoteen harrastanut, vaan olen mahdollisimman paljon kävellyt ja pyöräillyt Linnanmaalle. 40 matkan kortti on siis tullut siinä käytössä edullisemmaksi. Vaan jotenkin sitä on kai vanhuuttaan laiskistunut ja alkanut käyttää bussia aina “kun ei nyt vaan jaksa/ehdi/viitsi/mitävaan kävellä”, joten niitä matkoja kului aika vauhdilla. Siksipä päätinkin alkaa taas pyöräillä. Muutama edestakainen matka meni äitini vanhalla pyörällä, joka oli otettu Elinalle käyttöön. Hyvin pian tosin ymmärsin, miksi sekä äitini että Elina eivät halua sillä ajaa. Se on suorastaan aivan kaamean jäykkä polkea, ja normaalisti talvikelillä 20-25 minuutin pyörämatkaan keskustasta yliopistolle meni järjestään yli 35 minuuttia. Kävinkin metsästämässä aluksi ketjunkatkaisijaa eri liikkeistä, joista mistään ei sellaista löytynyt. Ostin siis uuden ketjun ja päätin pyhästi korjata oman pyöräni nyt kuntoon.
Siinä muutaman asteen pakkasessa sormet kohmeessa onnistuin kun onnistuinkin ottamaan oikean vaihdevivun irti, etsimään sieltä vaihdevaijerin pään (vaijeri oli mennyt poikki aivan pään vierestä, joten sen löytäminen oli haastavaa) sekä laittamaan uuden vaijerin paikalleen. Sain sen jopa vaihtajaan asti vedettyä, vaikka nyt yksi säie vähän rispaantuikin matkalla. Tämän jälkeen otin paketista uuden ketjun, pujotin sen paikalleen, kiinnitin liitospalan ja testasin. Näytti toimivan ihan kohtuullisesti, joten kävin sisällä pesemässä käsiäni ja valmistauduin lähtöön. Ensimmäinen polkaisu – ketjut hyppäsivät välittömästi pois paikoiltaan.
Kun sain ketjut uudelleen paikoilleen, pääsin matkaan. Vaihteet tuntuivat vaihtuvan ihan hyvin, vaikka vähän rämisivätkin. Pääsin yliopistolle ja kaikki oli hyvin. Tai ainakin niin luulin.
Pois lähtiessäni ketjut hyppäsivät luonnollisesti heti ensimmäisellä polkaisulla pois. Tällä kertaa tosin takavaihtaja meni aika nätisti solmuun – suoraan pinnojen väliin. Sain sen irti ja yritin jatkaa matkaani, kunnes noin 150 metrin jälkeen tämä tapahtui uudestaan. Uhkuin ja puhkuin pahaa tuulta siinä yrittäessäni irroittaa takavaihtajaa pinnoista. Huomasin samalla, että ketju menee vaihtajassa väärin, jonka takia se yleensäkin pääsee kääntymään niin paljon, että se pääsee pinnojen väliin. Ja lisäksi huomasin, että takavaihtajan kiinnikepala oli pahasti vääntynyt.
Irroittelin siinä sitten vaihtajan kokonaan rungosta, etsin ketjun liitospalan ja avasin sen, ja laitoin ketjun menemään oikein. Sitten yritin kiinnittää vaihtajan takaisin mahdollisimman suoraan, mutta se jäi pahasti vinoon. Vaihteet toimivat muutaman asteen huonommin kuin menomatkalla, ja alkoivat lisäksi hyppiä pahasti. Ja huomasin, että suurimmalle vaihteelle ei auttanut mennä – ketju jäi vain jumiin.
Nyt minulla on siis pyörä, jossa toimii noin 2-3 vaihdetta. Ketju on liian pitkä, jonka takia se hyppii toisinaan pahasti. Vaihdevaijeri on rispaantunut, vaikkakaan se ei nyt varsinaisesti haittaa (ainakaan vielä). Takavaihtaja on vahingoittunut, ja ilmeisesti se on ollut jo pidempään, sillä epäilen alkuperäisen ketjun katkenneen juuri siksi, että vaihtajan kiinnikepala on vääntynyt ja ketju jäi sen vuoksi täysin jumiin ja katkesi.
Että näin helppoa on hajottaa pyörä. Vastaisuudesssa voisin käyttää jotakin korjaamoa noiden vahinkojen korjaamiseen. Ellei jollakulla ole sitten antaa jotain hyvää pointteria sivustoon, jossa ohjeistetaan viisi peukaloa kädessään syntyneille pyöränkorjauksen saloja..?
Avainsanat: pyöräily
Niin, mitä tapahtuisi jos kaupungilla kävellessäsi sinulle pakkosyötettäisiin koko ajan tietoa, jota et halua vastaanottaa? Jos koko ajan kun käännyt kadunkulmasta sinulle lätkäistään eteen uusi tarjous, jota sinun on pakko katsoa kävellessäsi tai aktiivisesti siirtää se pois silmiesi edestä? Jos pidät mainoksesta ja käyt mainostaneessa liikkeessä, kaupungin kassaan kilahtaa taas muutama euro, jotka käytetään teiden ylläpitoon. Olisitko tyytyväinen? Jopa iloinen?
Haluan painottaa, että tämä on vasta kokeilu.
Minusta on käsittämätöntä, että teknologiakaupungiksi itseään tituleeraava Oulu haluaa pilata maineensa laittamalla mainoksia panOULUn kautta käydyille sivuille. Niitä mainoksia joutuu katselemaan panOULUa käyttäessään selaimen yläreunassa koko ajan. Voi ne toki sulkea, mutta aina seuraavalla sivulle siirryttäessä ne pomppaavat taas esiin. Se, jos mikä ärsyttää. Ja kyseessähän on siis toki vasta kokeilu, kuten olen useampaan otteeseen kaupungin virkamiesten suusta kuullut sanottavan.
Minua huolettaa se, että jonakin kauniina päivänä tämä ei ole enää kokeilu.
Itse koen julkisen verkkoyhteyden tänä päivänä samanlaiseksi yhteiskunnan tarjoamaksi perusasiaksi, kuten vaikkapa tieverkon. Ehkä olen tottunut vain hyvälle, kun olen jo pitkään saanut käyttää yliopiston, kaupungin ja monen monen muun toimijan tarjoamaa verkkoa silloin kun olen sitä tarvinnut. Kaikkialla ei olla näin onnekkaita, mutta silti minua tuo mainoskokeilu ärsyttää. Sen läpitunkevuus, sen jatkuva läsnäolo. Vaikka luvattiin, mainoksia tulee myös kännyköille ja muun muassa nettitablettiini; ne vievät järkyttävän suuren määrän tilaa näiden näytöltä!
Mikäs olikaan tämän kokeilun syy? No, rahahan se. Jos kaupunki saa mainoskokeilun aikana tienattua muutaman euron, jää kokeilu hyvin pikaisesti pysyväksi. Kaupunki tienaa sen muutaman euron myös tienvarsimainoksien paikkoja myymällä. Näissä on kuitenkin yksi aivan pikkuinen ero: tienvarsimainokset eivät vaadi, että niitä katsotaan koko aikaa, eikä niitä ole pakko aktiivisesti poistaa näköpiiristä. Niitä ei siis ole pakko katsoa, kuten verkossa olevia mainoksia. Tässä on suuri ero, ja tienvarsimainokset (jopa niiden lisääntymisen) voin vielä jotenkin hyväksyä – verkkosivuja peittäviä ja tuhoavia mainoksia en.
Muitakin mielipiteitä asiasta on: Toni kirjoitti aiheesta panOULU-blogiin. Lisäksi pikkulinnut lauloivat, että seuraava Ylkkäri (ilmestymispäivä keskiviikko 14.1.2009) sisältäisi jonkinlaisen jutun aiheesta. Palautetta saa antaa, niin minulle kuin kaupungille. Se on jopa suotavaa.
Avainsanat: avoimuus, nettisivut, raha
Tuleepahan tälle vuodellekin aloiteltua taas blogin kirjoittamista. Edellisestä merkinnästä näyttääkin olevan jo kolme viikkoa, mutta silti taidan pitää tämän lyhyenä.
Loma on kivaa. Ei kai siitä sen enempää.
Erityisemmin en vieläkään ole jaksanut miettiä, mitä tänne blogiini kirjoittelisin. Ainakin Oulun seudun ilmastostrategia (PDF) vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta. Samoin panOULU-verkon mainostuskokeilu saattaa muutaman kommentin kirvoittaa. Keskustan kehittäminen ja kallioparkki voisivat myös olla tässä ihan lähiaikoina listalla, kunhan saan tuohonkin sivuun vähän paremmin tutustuttua. Eiköhän noita muitakin aiheita tässä vuoden mittaan ilmaannu, ainakin toivottavasti.
Vaan tässä vaiheessa toivotan teille erittäin hyvää alkanutta vuotta! Jatkanpa töiden tekoa…
Tulipas taas vaihteen vuoksi käytyä Kainuussa Elinan kotipuolessa viikonloppua viettämässä. Minulle Elinan vanhempien luona vierailu on aina kun lomalle tulisi – velvollisuudet ovat vähissä, ja viime yönä sain nukuttua koko viikon univelkani pois. Se ei vähän ole se.
Täällä on myös lunta ihan kiitettävästi. Taitaa Oulussakin olla ihan mukavasti (enemmän kuin viime vuonna tähän aikaan kuitenkin), mutta yleisesti siellä taitaa olla hiukan lämpimämpää kuin täällä korvessa, joten lunta on normaalisti sekä määrällisesti että ajallisesti Kainuuta vähemmän. Olisinpa vaan jaksanut ottaa sukset ja hiihtokamppeet mukaan, täällä olisi ollut kiva käydä hiihtämässä mäkisissä korpimaisemissa.
Joululahjojakin tuli ostettua Paltamon lähes ainoasta jäljellä olevasta erikoisliikkeestä, eli Kipa-kirjakaupasta. On siellä vielä pari muutakin liikettä jäljellä ruokakauppojen lisäksi, mutta ilmeisesti vähenemään päin ovat ne. Kaikki lienevät jo tottuneet siihen, että vähän isommat asiat käydään hakemassa Kajaanista. Myös Ouluun päin tehdään Paltamosta ostosretkiä, ovathan Oulun mahdollisuudet moiseen vielä kertaluokkaa Kajaania paremmat. Vaan harmihan se on, että ihmisten pitää mennä kauas ostoksille. Se vaatii silloin käytännössä omaa autoa, sillä eivät julkiset yhteydet täällä päin Suomea ole mitään huipputasoa. Eivät ne toisaalta ole huipputasoa Oulussakaan, mutta alueen suurena keskuksena kuitenkin jonkin verran paremmat kuin Kainuun pienillä kunnilla. Järkevää olisi täällä pitkien välimatkojen alueella suosia joukkoliikennettä ja kimppakyytejä, mutta väen vähentyessä ne muuttuvat hyvin pian kannattamattomiksi asioiksi, jolloin pitäisi löytää joku maksumies. Mistäpä sellainen?
Väen väheneminen Kainuussa on todellinen ongelma koko maakunnalle. Ouluun lähtee moni, etelän isot kaupungit taitavat viedä myös paljon nuorta ja koulutettua väkeä. Paperitehtaan sulkeminen vie isolta porukalta työt; monen lienee helpompi lähteä muualle töitä hakemaan kuin jäädä kuolevaan Kainuuseen. Ei ole Kajaaninkaan osa kadehdittava, vaikka maakunnan veturi onkin. Kun kaupungilla menee huonosti, harvoin ympärilläkään kovin hyvin menee. (Sotkamoa jotkut väittävät hyvinvoivaksi kunnaksi, mutta siihen en ole juurikaan tutustunut.)
Jotain pitäisi tällekin maakunnalle tehdä, jotta tänne jäisi ja tulisi ihmisiä ja jotta Kainuu pysyisi elävänä. Kun perinteinen teollisuus ei tunnu vetävän, niin pitäisikö Kainuun vain yksinkertaisesti tehdä Lapit ja alkaa elämysteollisuuden tehtailijaksi? Maakunnassa on jo esimerkiksi suopotkupallon MM-kisat, jotka herättävät kansainvälistäkin kiinnostusta. Kuhmossa järjestetään vuosittain kamarimusiikkifestivaali, joka on maailman huippua. Niille pitäisi vain keksiä vielä muutamia kavereita – mielellään joka kuntaan omansa – ja kehitellä kansainvälinen ja kilpailukykyinen ohjelmatarjonta turisteille. Luonto on omaperäistä, ja maakunnan keskellä nököttää vielä yksi matkailuvalttina lähes käyttämätön resurssi: Oulujärvi.
Jo jonkun vuoden olen ihmetellyt, että mikseivät Kainuun kunnat yhdessä ala tehdä Oulujärvestä kunnon matkailukeskusta. Paikalle kun pääsee helposti lentäen, junalla ja autolla. Veneellä järvelle siirtyminen on toki vähän hankalaa, kun Oulujoki on valjastettu sähköntuottoon. Mutta järvi on suuri ja sen eri rannoille mahtuisi vaikka sun mitä matkailijoita kiinnostavia paikkoja. Golf-kenttä löytyy jo Paltamosta, leirintäalueita ja mökkikeskuksia olisi varmasti mahdollista rakentaa Manamansalon lisäksi useita. Kesällä alueella voisi järjestää lyhyitä vaelluksia, Oulujärven ympäripyöräilyjä ja sen sellaista. Kalastus ja vesiurheilu (mielellään ei moottori-) olisivat hyvinkin luonnollista suuren järven aalloilla ja rannoilla. Iltaisin vesibussit voisivat kuljettaa ihmisiä majoitusalueilta Kajaaniin kulttuuritapahtumiin ja juhlimaan, ja yöllä taas takaisin. Kaikkea tällaista kesäisin.
Syksy nyt on mitä on, mutta aivan hyvin silloin voisi yrittää järjestää vaikka metsästysreissuja innokkaille ulkomaisille harrastajille. Tai eksoottisia marjan- ja sienenpoimintareissuja. Kuntoa ja herkullisia luonnontuotteita samalla reissulla! Talvella taas hiihto ja alueen laskettelukeskukset toisivat tasaisen turistivirran alueelle. Talvellakin voi vaeltaa, ja muutaman päivän järjestetty vaellus kovilla pakkasilla on jotain sellaista, mitä ei varmasti muualla harrasteta.
Matkailun mahdollisuudet ovat suorastaan rajattomat täällä päin maailmaa. Kainuun kuntien pitäisi vain ottaa itseään ja toisiaan niskasta kiinni ja alkaa yhteistyössä kehittää Kainuusta johtavaa matkailumaakuntaa, josta löytyy kokemista ja näkemistä kaikille ikäryhmille ja kansallisuuksille. Näin saadaan Kainuu pysymään elossa ja asuttuna.
Avainsanat: kainuu
Näin aamuisin on aina kiva seurailla, miten kaupunki heräilee pikkuhiljaa henkiin. Lumiaurat ajelevat pihoilla lunta pois. Postinjakajat käyvät vielä lehtikierroksiaan. Jakeluautot omistavat Rotuaarin. Vähitellen heräävät myös ihmiset, minäkin.
Totesin tuossa juuri, että mikäköhän minussa on vikana, kun taisin taas olla se viimeinen ihminen, jonka viereen joku viitsi istua täpötäydessä bussissa. No, ei se mitään – minähän olen erityisesti aamuisin samanlainen kuin noin suunnilleen kaikki nämä muutkin 50 bussissa matkaavaa ihmistä. Hiljainen siis, ja omissa oloissaan viihtyvä. Ehkä ihmiset vielä näin aamuisin keräilevät voimia päivän koitoksiin ja siksi istuvat vain hiljaa. Ja ehkä iltapäivisin kaikki ovat päivän hommat tehtyään niin väsyneitä, että he ovat siksi silloin hiljaa.
Tai ehkä se on vaan tämä pimeys. Eilen sentään ehdin vilaukselta nähdä luonnonvaloakin (sitä ei työhuoneellemme juuri suoda) kävellessäni VTT:lle palaveriin. Kyllähän se piristi.
Avainsanat: joukkoliikenne
Päivänä eräänä tulin miettineeksi vaimoni kanssa tehtyä parin vuoden takaista reilimatkaa. On se vaan jännää, miten oikeastaan vain aivan muutama asia siltä matkalta ovat sellaisia, jotka ovat painuneet mieleen pysyvästi. Yksi niistä asioista on ravintola Budapestissä nimeltään Eden. Siellä kävimme syömässä kahdesti, ensin ollessamme kaupungissa pari päivää, ja sitten kotimatkalla junaa muutaman tunnin odotellessa.
Tiedän toki, että aikalailla joka paikassa on hyviä ravintoloita joissa käydä. Se, missä Eden oli erikoinen ja mieleenpainuva on se, että se oli erittäin hyvä kasvisravintola. Tuon matkan jälkeen olen kaivannut Ouluunkin vastaavaa. Ja ennen kuin kukaan ehtii muistuttaa, niin tiedän kyllä siitä adventtikirkon ravintolasta Karjasillalla. Hyvää kasvisruokaa sieltäkin saa. Harmikseni siinä on kuitenkin kaksi ongelmaa: se on valitettavan kaukana normaalia lounasruokailua ajatellen (pääasiassa olen kuitenkin Linnanmaalla tai keskustassa lounasaikaan), eikä kyseinen ravintola ole avoinna iltaisin.
Hyvää kasvisruokaa olisi kiva siis saada iltaisinkin. Voi kunpa joku haluaisi tuoda Eedenin Ouluunkin…
Avainsanat: ruoka
Olipas kyllä yllättävää, että Lääkelaitosasiassa toiminut selvitysmies (voiko nimike olla muuten -mies, kun kyseessä on nainen?) suosittelee mieluummin Kuopiota kuin Oulua laitoksen uudeksi sijoituspaikaksi. Asiasta kerrotaan mm. Paikallisen Lehden sivuilla täällä ja täällä.
Tästä tuli mieleeni taas se muutaman vuoden takainen Oulu11-projekti, jossa Oulusta yritettiin tehdä kulttuuripääkaupunkia. Turkuhan sen kisan vei, Oulu jäi kunniakkaasti hännille kunnianhimoisella hakemuksellaan, jota alettiin tehdä aivan liian myöhään ja aivan liian pienin panostuksin. Luulisi, että siitä joku olisi jotain oppinut, mutta ei ilmeisesti.
Näyttää olevan nykyoululainen ilmiö, että kaiken hyvän kuvitellaan tupsahtavan syliin ihan tuosta vaan, ilman mitään erikoisempaa työtä. Valitettavasti se ei vaan niin mene; kaupunkiin tarvittaisiin erityinen ammattilobbareiden joukko, joka työkseen lobbaisi Oululle hyviä asioita. Näyttää nimittäin pahasti siltä, että eivät kaupungin virkamiehet eivätkä luottamushenkilöt yksinkertaisesti osaa lobata. Tai ehkä ketään ei vaan kiinnosta?
Turhapa näistä asioista on isojen herrojen jälkeenpäin itkeä, jos oululaiset eivät ossaakkaan, mutta muualla osataan.
Tulipa tuossa viikonloppuna taas pitkästä aikaa ajettua autolla. Siinä samalla – kohtuullisen kokematon ja rauhallinen autoilija kun itse koen olevani – huomioitua muiden tienkäyttäjien piirteitä autoilijan näkökulmasta. Ainakin tällaisia autoilijoita Oulusta löytyy:
Kiirehtijä. Tälla autoilijalla on aina kiire – yleensä seuraaviin valoihin seisomaan. Näitä kuskeja on ikä- ja sukupuolirajat ylittäen, mutta ehkä yleisin on kuitenkin keski-ikäinen mies jossakin vähän fiinimmässä autossa. Nämä tyypit ärsyyntyvät, kun minunlaiseni mahdollisimman rauhallinen, ennakoiva ja ennakoitava tulee eteen, ja ohittavat vaarallisesti kaupunkialueella.
Itse rauhallisuus. Edellisen vastakohta, joka yrittää aina käyttäytyä siivosti liikenteessä. Itse koen olevani tällainen autoilija, vaikka joskus kyllä yllämainitut kiirehtijät vähän hermostuttavatkin. Mutta eivät ne hermostuta läheskään niin paljon kuin yllättävästi liikkuvat törttöilijät.
Törttöilijä. Tähän ryhmään kuuluvat ihmiset ovat yleensä uusia oululaisia tai kaupungissa vierailevia, joille Oulun liikennekulttuuri ei ole vielä tullut tutuksi. Siksipä törttöilijöiltä näkee monesti vääriä ryhmittymisiä, kaistanvaihtoja kesken risteyksen ja niin edelleen. Suuri syy tälle on toki Oulun liikennejärjestelyt, jotka paikka paikoin ovat hyvinkin erikoiset.
“Minä itte”. Tähän ryhmään kuuluvat ne, joita liikennesäännöt eivät koske; ne ovat lähinnä suosituksia. Ajellaan yksisuuntaista väärään suuntaan (koska näin pääsen itse helpommalla!), joukkoliikennekadun läpi (koska tässä on vähemmän liikennettä, niin minä menen tästä!) ja ajetaan äänekkäästi keskellä yötä kaduilla, joilla ei saa öisin ajaa (koska se on kivaa!).
Hiirulaiset. Nämä henkilöt luopuvat oikeuksistaan aina, kun joku risteävää katua ajava on edes näköpiirissä. Kai ne muut tienkäyttäjät ovat olleet hiirulaisille ilkeitä aiemmin, kun he eivät monesti uskalla ajaa kuten muutkin.
Punahaukat. Nämä teidemme sankarit olen kokenut jalankulkijana vaarallisimmiksi, sillä koskaan ei voi tietää onko punaisiksi muuttuvia valoja lähestyvä autoilija punahaukka vai ei. Jos on, niin siinäpä sitten maataan sairaalassa muutama viikko, ja autoilija saa sakot kun sanoo vaan, että “oli liukasta, en mitenkään ehtinyt jarruttaa ennen kuin valo vaihtui punaiseksi”. Kyllä, kaasun painaminen siinä tilanteessa on kyllä tosi fiksu veto.
Läskiautoilijat. Nämä autoilijat hyppäävät isoihin läskiautoihinsa ja ajavat 500 metrin matkan kauppaan. He ajavat mieluummin moottoritietä 20 kilometriä pidempään sen takia, että saisivat nousta laivoistaan aivan kaupan oven vieressä. He käyvät autoillaan urheilemassa läheisellä hallilla. Liikenteessä he ovat kyllä yleensä iahn sivistyneitä, mutta entä muuten?
Voisinpa vaikka veikata, että näitä autoilijatyyppejä tästä kaupungista löytyy enemmänkin, mutta nämä tulivat nyt vain mieleen. Mihin tyyppiin sinä kuulut kun autoilet, vaiko johonkin muuhun?
Avainsanat: liikenne
Tulipahan tänään illalla saatettua Elina bussiasemalle, jossa myös aikamoinen määrä kurkkusalaattiin pukeutuneita henkilöitä odotteli Kajaaniin päin suuntaavaa bussia. Siinä samalla vähän mietiskelin Oulun tulevaa matkakeskushanketta – tai oikeastaan sen järjettömyyttä.
Ainakin ihan aluksi minusta tuntuu oudolta se, että hankkeesta puhutaan matkakeskuksena, kun alle 10% sen pinta-alasta on tarkoitus yleensäkään käyttää rautatieasemana. Loput yli 90% ovat sitten ihan puhtaasti kauppakeskusta. Eikös tällöin pitäisi puhua uudesta kauppa-, ei matkakeskuksesta?
Toisekseen kyseisessä keskuksessa ei valmistumisen jälkeen olisi oikeastaan yhtään sen enempää matkustelua kuin nykyisessäkään rautatieasemassa. Lähiliikenteen linja-autot eivät aja tämänkään aseman edestä (toki toivottavasti citybussit kuitenkin), ja kaukoliikenteen bussit kulkevat yhä radan toiselta puolelta. Eli kyseessä ei ole siis esimerkiksi Kampin matkakeskuksen tyyppinen matkakeskus, jossa voisi oikeasti vaihtaa eri kulkuvälineeseen, vaan oikeastaan vain rautatieasema. Eikös tällöin pitäisi puhua uudesta rautatieasemasta, ei matkakeskuksesta?
Kolmas minua häiritsevä asia on sitten se, että se keskus sijoitetaan keskustan puolelle rataa. Onhan se tietty ihan kiva, että keskustaan tulee paljon lisää liiketilaneliöitä ja rautatieasemakin saadaan siinä samalla vähän parempaan kuosiin, mutta onko kukaan miettinyt liikenteellisiä ongelmia? Minusta tuo keskus olisi huomattavan paljon parempi sijoittaa Raksilan puolelle, jossa olisi a) enemmän tilaa, b) aika huomattavan paljon helpommin järjestettävät liikenneyhteydet ja c) monen linja-auton reitti jo valmiiksi. Keskustassa kun Rautatienkatu on kapea, samoin Asemakatu – liikennettä ei kovin paljoa mahdu niille. Hallituskatu on nyt vähän isompi, mutta entäpä se sinne suunniteltu kallioparkin sisäänkäynti? Jep, sehän heikentää kyseisen kadun vetokykyä.
Kun tuo “matkakeskus” näyttäisi nyt kuitenkin olevan tuloillaan keskustan puolelle – ensi vuoden aikana oli kai tarkoitus aloittaa vanhojen talojen purkutyöt, joku korjannee jos olen väärässä – niin minusta olisi syytä ottaa pieni aikalisä sen kanssa kuitenkin. Aivan aluksi minusta olisi erittäin järkevää hoitaa homma niin, että kaukoliikenteen linja-autojen lähtöpaikka louhittaisiin radan alle, jotta samaa odotussalia ja samoja palveluita voitaisiin käyttää sekä junaliikenteen että bussiliikenteen hyödyksi. Samalla saataisiin vapautettua Raksilan puolelta paljon lisää tilaa niille aiemmin mainitsemilleni korkeille taloille. Jotenkin pitäisi myös hoitaa lähilinjaliikenne, tai ainakin mahdollisimman paljon siitä, kulkemaan keskuksen läpi, jotta siitä tulisi ihan oikea matkakeskus.
Hmm… Tulipas harvinaisen nopeasti kirjoitettu tajunnanvirtamerkintä. Kuulisin mielelläni muidenkin ajatuksia tästä asiasta, sillä en varmaan pari-kolme vuotta sitten käytyjä keskusteluja enää mieleeni osaa nyt palauttaa. :)
Avainsanat: joukkoliikenne, kaupunkitila