Johan tuo oli aikakin, että oululaiset keksivät uuden asian, jolle sanoa ei. Pallolle siis. Kuten tavallista, asian puolesta on tehty addressikin.
Joo ei, minä en oikein aina ymmärrä. Kun joku keksii jonkun uuden idean, ensimmäisenä oululaisten toimesta se lytätään. Sanotaan yksinkertaisesti ei, vaikka asiassa olisi vinha perä. Jos jokin on, niin annetaan sen vain olla eikä muuteta mitään, sanoo oululainen. Sama tässä tapauksessa.
Minusta ainakin olisi kiva, että Rotuaarin aukio olisi tosiaankin aukio, jossa voisi tehdä aukioille tavallisia asioita. Niin kuin vaikka pitää markkinoita. Tai ihan mitä vaan, jota nyt ei voi tehdä koska pallo on siinä. Pallon voisi ihan hyvin siirtää johonkin toiseen paikkaan – alunperinhän sitä ajateltiin Kirkkokadun ja Kauppurienkadun risteykseen. Ehkä ei ihan siihen, mutta tulevaisuudessa Kauppuri- ja Galleria-kortteleiden uudistuessa pallon uusi paikka voisi olla Isokadun ja Kauppurienkadun risteyksessä. Tai sitten Kirkkokadulla lähellä Saaristonkadun risteystä. Nämä paikat olisivat suorastaan yhtä hyviä sijoituspaikkoja pallolle kuin nykyinenkin – parempia siinä mielessä, että pallon sijoittuessa jompaan kumpaa noista ne antaisivat kaupungin itsestään selvälle keskusaukiolle mahdollisuuksia ja potentiaalia.
Palloa ei minusta ole siis mikään pakko hävittää, mutta Rotuaarin kehittämisen kannalta se ei ole nyt hyvällä paikalla. Korjataan asia, ei aina sanota ei!
Avainsanat: arkkitehtuuri, kaupunkikuva, kaupunkitila
Oulun kaupungin talous on kuralla, tänä vuonna mennään jo jopa 30 miljoonaa euroa miinukselle. On siis aika säästää – kivaa!
Kun katselee esityksiä säästökohteiksi (tarkemmat tiedot löytyvät artikkelin linkkejä klikkailemalla), alkaa välillä vähän naurattaa. Toisinaan myös vähän itkettää. Onhan se toki odotettavaa, että suurimmat säästöt pitää löytää sieltä, missä käytetään myös eniten rahaa. Mitäpä siitä, että kyseistä rahaa käytetään ihmisten terveydenhoitoon? Uskon, että kaupungin sosiaali- ja terveystoimessakin on tehostamisen varaa (missäpä ei?), mutta ihan selkeät leikkaukset sairaanhoidosta pitäisi jättää väliin. Ja jos saan pyytää, niin mielenterveyden hoitoon pitäisi varata nykyistä enemmän resursseja, ei poistaa niitä – tilanne Oulussa ei ole uutisoinnin mukaan kovin hyvä.
Miksi nyt muuten pitäisi toistaa niitä samoja virheitä kuin viime lamassa? Miksi pitäisi säästää esimerkiksi lykkäämällä rakennushankkeita, kun rakentaminen taantuman aikaan on halvempaa ja tuo kaupungille lisää veroeuroja parantuneen työtilanteen johdosta? Säästäminen terveydenhoidosta ei sekään ole säästämistä oikeastaan ollenkaan – huonosti hoidetut terveysongelmat aiheuttavat enemmän ongelmia vastaisuudessa, jolloin niiden hoitaminen onkin sitten normaalisti kalliimpaa ja kestää pidempään.
Eli jos ei siis ihan hirveästi yritettäisi ajaa tätä kivaa kaupunkiamme ahtaalle nyt ja tulevaisuudessa, ja ihan vaan vaikka lainarahalla hoidettaisiin nykyinen alijäämä. Jooko?
Kesä on selvästi tulossa. Sen huomaa ainakin siitä, että eri paikoissa aletaan taas puhua pyöräilystä. Kuten vaikkapa paikallisen lehden pääkirjoituksessa viime viikonlopulta, jossa haluttaisiin tehdä pyöräilystä matkailun vetonaula Ouluun. Ihan kiva idea, miksi kukaan ei ole tuota keksinyt aiemmin? (Huomaamaton sarkasmini päättyy tähän.) Vaan kyllä, tällä alueella olisi kyllä kieltämättä potentiaalia pyöräilyturismiin. Maasto on kohtalaisen helppoa pyöräiltävää, nähtävääkin on kunhan ei ihan keskellä kauneimpia lähiöitämme pyöräile. Varmasti myös Hailuotoon suunnatuille pyöräretkille olisi kysyntää, ainakin kauneimpina päivinä.
Myös Oskari kirjoittaa pyöräilystä Oulun piirin blogissa. (Tämä kirjoitus on hiukan vanhempi, jostain syystä tämä oman blogin pitäminen on taas jäänyt vähän vähemmälle. Voisikos joku aina silloin tällöin potkia minua kirjoittamaan?) Oskarilla on paljon hyviä ehdotuksia siitä, miten pyöräilyä Oulussa voisi kehittää, kannattaa käydä vilkaisemassa. Minusta listaan voisi hyvinkin lisätä vielä pyöräkaistojen käyttöönoton keskustassa, se selkiyttäisi hommaa valtavan paljon. Ehkä silloin autoilijatkin tajuaisivat kunnioittaa pyöräilijöitä, ettei aina tarvitsisi se vihreä neste melkein housuissa kulkea autojen seassa.
Toivottavasti tämä kesä olisi ilmojen osalta vähän parempi kuin edellinen, niin tulisi itselläkin harrastettua pyörälenkkeilyä edelliskesää enemmän.
Avainsanat: pyöräily
Kävimmepä viime viikonloppuna pitkästä aikaa elokuvissa vaimoni kanssa. Jostain kumman syystä näyttäisi olevan niin, että mitä lähempänä leffateatteria asuu, sen vaikeampi sinne on ehtiä ajoissa. No, puolijuoksua astelimme kohti teatteria ja toivoimme haluamaamme näytökseen vielä olevan paikkoja jäljellä.
Kun pääsimme teatterin ovelle ja olimme juuri astumassa sisään, meille kummallekin täysin tuntemton nuori nainen puhutteli meitä ja tarjosi meille juuri sinä päivänä vanhenevaa lippua – ihan ilmaiseksi! Hämillämme otimme lipun vastaan ja yritimme tarjota jotain vastineeksi, mutta hän vain halusi lahjoittaa lipun, sillä hänellä ei ollut enää mitään käyttöä sille.
Elokuva oli hyvä, ja tuntemattoman ihmisen ystävällinen ele teki illasta entistä paremman. Kiitos siis sinulle, tuntematon lipunlahjoittaja!
Avainsanat: ihme
Tapaa pyöräni: Kuwahara Nakajima 3001 hybridi, 24 vaihdetta, suunnilleen normaalin levyiset renkaat.
Tapaa oululainen pyörätie maaliskuun jo hieman keväisessä säässä: aurattuja pyörätien suuntaisia uria, noin 2-4 sentin levyisiä, koko väylän leveydeltä. Ja se satunnainen ura, joka ei menekään tien suuntaisesti.
En tiedä kuinka paljon tätäkin asiaa on ajateltu, mutta minusta kaupungin pitäisi puhdistaa lumet pyöräteiltä aivan jonkin muun tyyppisellä auralla kuin urittavalla. Ei se haittaa, että tie on tasainen – päinvastoin, sillä on helpompi ajaa! Nyt minun ja monen muun renkaat tippuvat helposti uriin ja siinäpä matkaa tekevät, vaikka ajaja haluaisi mennä toiseen suuntaan. Tai sitten minä vaan olin eilenkin keskimääräistä huonompitaitoinen pyöräilijä…
Avainsanat: pyöräily
Tänään se paljon puitu Lex M^HNokia meni sitten kirkkaasti läpi eduskunnan äänestyksessä. Kaksi vihreää kansanedustajaa äänesti lakia vastaan. Jos oikein kuulin televisiouutisissa keskustan ryhmänjohtaja Timo Kallin kommentin, niin hän totesi kutakuinkin, että “antaa olla viimeinen kerta kun hallituspuolueen edustaja lipeää yhteisestä rintamasta, tai…“.
Paskaa.
Missä vaiheessa hallituspuolueen kansanedustaja voi sanoa, että hallitus on nyt tehnyt surkean lain, ja että se pitäisi hylätä? Missä vaiheessa tämä sama kansanedustaja voi sanoa, että hallitus ei nauti enää hänen luottamustaan? Vai voiko kansanedustaja sanoa tällaisia asioita ja vielä pysyä puolueen eduskuntaryhmässä mukana?
Tilanne on vähintäänkin ongelmallinen, mutta entä jos tämä kansanedustaja ei ole yrityksistään huolimatta saanut tehtyä muutoksia lakiin? Mitä silloin voi tehdä?
Nykypäivän eduskuntamaailmassa minua häiritsee vahvasti se, että hallitusohjelma on suuri ja pyhä lehmä, josta ei sovi palaakaan uhrattavan ennen uuden hallitusohjelman muodostamista. Ja jos hallitus valmistelee perseestä olevan lain, jolla ei loppujen lopuksi kukaan edes tee mitään, niin hallitussovun nimissä kaikkien on kuitenkin oltava sen puolesta.
Milloin politiikka palaa politiikkaan?
Avainsanat: politiikka
Uuh. Hiihtolomaviikko on nyt noin puolivälissään, ja jalkani ovat suorastaan poikki. Samoin ovat käteni, ja joku voisi vaikka sanoa että koko mies myös. Syyhän on toki kaiken tämän hiihtämisen – lähes 70 kilometriä muutaman päivän aikana on paljon sellaiselle, joka käy normaalisti talven aikana hiihtämässä ehkä 50 kilometriä. Onneksi ensi viikolla pääsee taas töihin lepäämään.
Täällä Saariselällä latuolosuhteet ovat kyllä kieltämättä hyvät. Ainakaan vielä ei ole tullut sahattua samoja latuja ees taas ja takaperin, vaan joka päivälle on löytynyt uutta hiihdettävää. Onhan täällä korkeuseroja toki koti-Oulua huomattavan paljon enemmän, mutta niistä kyllä selviää kunhan vaan viitsii hiihtää rauhallista tahtia. Tänään Kulmakurun luontoladun päätteeksi asumusta kohti noustessa tosin tuntui, että konttaamallakin olisi päässyt mäkeä ylös nopeampaa. (Kulmakurun latu oli siis hyvä – kannattaa käydä, jos 30 kilometrin matka ja yksi rankemmanpuoleinen nousu eivät pelota.)
Tuossa puolitoista viikkoa sitten kävin Oulussa hiihtämässä noin 20 kilometriä, Niittyarosta Rannanperälle. Sekin oli kyllä kiva reissu, vaikka sen jälkeen ranne olikin viikon verran kipeä. Oulun hiihtoladut tuntuvat olevan kyllä noin keskimäärin oikein hyviä, hyvässä kunnossa ja mukavia hiihtää; ainakin se pieni osuus, joita itse olen kulkenut. Eli niitä on siis myös paljon! Tämä oli päällimmäinen tunne, kun latukarttaa vilkuilin ennen reissuun lähtöä.
Eipä noilta laduilta voisi siis enempää toivoa, paitsi ehkä niitä korkeuseroja. Mutta niitäpä ei ihmisen kannata rakentaa, joten taitaa Lapin hiihtokeskuksille löytyä tästä henkilöstä lähes vuosittainen vieras.
Avainsanat: liikunta
No onpas tämä nyt melkoista. Yli kuukausi on vierähtänyt, enkä ole saanut yhtään blogikirjoitusta tehtyä. Pakko kai tässä on ryhdistäytyä ja yrittää saada näitä nyt ainakin sen kerran viikossa kirjoitettua. (Ja samalla voisin lopettaa tämän jokaisen kirjoituksen alussa olevan päivittelyn päivittämättömyydestäni.)
Mutta tällä kertaa aiheena on siis: “Näin hajotat pyöräsi kätevästi talvipakkasilla.”
Viime syksynä tuossa kunnallisvaalien alla olin menossa jakamaan Vihreiden vaalilehteä vanhoille kotikulmilleni. Siinä ylämäessä sitten pyöräni (24-vaihteinen Kuwahara) takavaihtajan vaijeri napsahti poikki. No ei siinä mitään, kyllähän sillä vielä jotenkuten polki, etuvaihtajaa käyttäen sai nauttia jopa kolmesta vaihteesta. Ostin uuden vaijerin ja meinastin, että kyllähän tuo kohta pitäisi korjata. Kunnes…
Jonakin aamuna siinä vaalien jälkeen minulla oli kiire töihin. Hyppäsin pyöräni selkään talon pihalla ja polkaisin voimakkaasti, ja “naps!” kuului ketjusta. Sehän meni siis poikki. Jätin pyörän siihen ja hyppäsin bussiin, jolla ehdin harjoituksia pitämään ajoissa. Siinä samalla päätin alkaa kävellä töihin (eli mennä bussilla siis oikeasti). Pyörä jäi telineeseen, ja taisipa talven tullen poikki mennyt ketju ruostua vähän pahemman puoleisesti siinä.
Viime viikolla bussikortistani loppuivat matkat. Kuukausikorttia en ole enää muutamaan vuoteen harrastanut, vaan olen mahdollisimman paljon kävellyt ja pyöräillyt Linnanmaalle. 40 matkan kortti on siis tullut siinä käytössä edullisemmaksi. Vaan jotenkin sitä on kai vanhuuttaan laiskistunut ja alkanut käyttää bussia aina “kun ei nyt vaan jaksa/ehdi/viitsi/mitävaan kävellä”, joten niitä matkoja kului aika vauhdilla. Siksipä päätinkin alkaa taas pyöräillä. Muutama edestakainen matka meni äitini vanhalla pyörällä, joka oli otettu Elinalle käyttöön. Hyvin pian tosin ymmärsin, miksi sekä äitini että Elina eivät halua sillä ajaa. Se on suorastaan aivan kaamean jäykkä polkea, ja normaalisti talvikelillä 20-25 minuutin pyörämatkaan keskustasta yliopistolle meni järjestään yli 35 minuuttia. Kävinkin metsästämässä aluksi ketjunkatkaisijaa eri liikkeistä, joista mistään ei sellaista löytynyt. Ostin siis uuden ketjun ja päätin pyhästi korjata oman pyöräni nyt kuntoon.
Siinä muutaman asteen pakkasessa sormet kohmeessa onnistuin kun onnistuinkin ottamaan oikean vaihdevivun irti, etsimään sieltä vaihdevaijerin pään (vaijeri oli mennyt poikki aivan pään vierestä, joten sen löytäminen oli haastavaa) sekä laittamaan uuden vaijerin paikalleen. Sain sen jopa vaihtajaan asti vedettyä, vaikka nyt yksi säie vähän rispaantuikin matkalla. Tämän jälkeen otin paketista uuden ketjun, pujotin sen paikalleen, kiinnitin liitospalan ja testasin. Näytti toimivan ihan kohtuullisesti, joten kävin sisällä pesemässä käsiäni ja valmistauduin lähtöön. Ensimmäinen polkaisu – ketjut hyppäsivät välittömästi pois paikoiltaan.
Kun sain ketjut uudelleen paikoilleen, pääsin matkaan. Vaihteet tuntuivat vaihtuvan ihan hyvin, vaikka vähän rämisivätkin. Pääsin yliopistolle ja kaikki oli hyvin. Tai ainakin niin luulin.
Pois lähtiessäni ketjut hyppäsivät luonnollisesti heti ensimmäisellä polkaisulla pois. Tällä kertaa tosin takavaihtaja meni aika nätisti solmuun – suoraan pinnojen väliin. Sain sen irti ja yritin jatkaa matkaani, kunnes noin 150 metrin jälkeen tämä tapahtui uudestaan. Uhkuin ja puhkuin pahaa tuulta siinä yrittäessäni irroittaa takavaihtajaa pinnoista. Huomasin samalla, että ketju menee vaihtajassa väärin, jonka takia se yleensäkin pääsee kääntymään niin paljon, että se pääsee pinnojen väliin. Ja lisäksi huomasin, että takavaihtajan kiinnikepala oli pahasti vääntynyt.
Irroittelin siinä sitten vaihtajan kokonaan rungosta, etsin ketjun liitospalan ja avasin sen, ja laitoin ketjun menemään oikein. Sitten yritin kiinnittää vaihtajan takaisin mahdollisimman suoraan, mutta se jäi pahasti vinoon. Vaihteet toimivat muutaman asteen huonommin kuin menomatkalla, ja alkoivat lisäksi hyppiä pahasti. Ja huomasin, että suurimmalle vaihteelle ei auttanut mennä – ketju jäi vain jumiin.
Nyt minulla on siis pyörä, jossa toimii noin 2-3 vaihdetta. Ketju on liian pitkä, jonka takia se hyppii toisinaan pahasti. Vaihdevaijeri on rispaantunut, vaikkakaan se ei nyt varsinaisesti haittaa (ainakaan vielä). Takavaihtaja on vahingoittunut, ja ilmeisesti se on ollut jo pidempään, sillä epäilen alkuperäisen ketjun katkenneen juuri siksi, että vaihtajan kiinnikepala on vääntynyt ja ketju jäi sen vuoksi täysin jumiin ja katkesi.
Että näin helppoa on hajottaa pyörä. Vastaisuudesssa voisin käyttää jotakin korjaamoa noiden vahinkojen korjaamiseen. Ellei jollakulla ole sitten antaa jotain hyvää pointteria sivustoon, jossa ohjeistetaan viisi peukaloa kädessään syntyneille pyöränkorjauksen saloja..?
Avainsanat: pyöräily
Niin, mitä tapahtuisi jos kaupungilla kävellessäsi sinulle pakkosyötettäisiin koko ajan tietoa, jota et halua vastaanottaa? Jos koko ajan kun käännyt kadunkulmasta sinulle lätkäistään eteen uusi tarjous, jota sinun on pakko katsoa kävellessäsi tai aktiivisesti siirtää se pois silmiesi edestä? Jos pidät mainoksesta ja käyt mainostaneessa liikkeessä, kaupungin kassaan kilahtaa taas muutama euro, jotka käytetään teiden ylläpitoon. Olisitko tyytyväinen? Jopa iloinen?
Haluan painottaa, että tämä on vasta kokeilu.
Minusta on käsittämätöntä, että teknologiakaupungiksi itseään tituleeraava Oulu haluaa pilata maineensa laittamalla mainoksia panOULUn kautta käydyille sivuille. Niitä mainoksia joutuu katselemaan panOULUa käyttäessään selaimen yläreunassa koko ajan. Voi ne toki sulkea, mutta aina seuraavalla sivulle siirryttäessä ne pomppaavat taas esiin. Se, jos mikä ärsyttää. Ja kyseessähän on siis toki vasta kokeilu, kuten olen useampaan otteeseen kaupungin virkamiesten suusta kuullut sanottavan.
Minua huolettaa se, että jonakin kauniina päivänä tämä ei ole enää kokeilu.
Itse koen julkisen verkkoyhteyden tänä päivänä samanlaiseksi yhteiskunnan tarjoamaksi perusasiaksi, kuten vaikkapa tieverkon. Ehkä olen tottunut vain hyvälle, kun olen jo pitkään saanut käyttää yliopiston, kaupungin ja monen monen muun toimijan tarjoamaa verkkoa silloin kun olen sitä tarvinnut. Kaikkialla ei olla näin onnekkaita, mutta silti minua tuo mainoskokeilu ärsyttää. Sen läpitunkevuus, sen jatkuva läsnäolo. Vaikka luvattiin, mainoksia tulee myös kännyköille ja muun muassa nettitablettiini; ne vievät järkyttävän suuren määrän tilaa näiden näytöltä!
Mikäs olikaan tämän kokeilun syy? No, rahahan se. Jos kaupunki saa mainoskokeilun aikana tienattua muutaman euron, jää kokeilu hyvin pikaisesti pysyväksi. Kaupunki tienaa sen muutaman euron myös tienvarsimainoksien paikkoja myymällä. Näissä on kuitenkin yksi aivan pikkuinen ero: tienvarsimainokset eivät vaadi, että niitä katsotaan koko aikaa, eikä niitä ole pakko aktiivisesti poistaa näköpiiristä. Niitä ei siis ole pakko katsoa, kuten verkossa olevia mainoksia. Tässä on suuri ero, ja tienvarsimainokset (jopa niiden lisääntymisen) voin vielä jotenkin hyväksyä – verkkosivuja peittäviä ja tuhoavia mainoksia en.
Muitakin mielipiteitä asiasta on: Toni kirjoitti aiheesta panOULU-blogiin. Lisäksi pikkulinnut lauloivat, että seuraava Ylkkäri (ilmestymispäivä keskiviikko 14.1.2009) sisältäisi jonkinlaisen jutun aiheesta. Palautetta saa antaa, niin minulle kuin kaupungille. Se on jopa suotavaa.
Avainsanat: avoimuus, nettisivut, raha
Tuleepahan tälle vuodellekin aloiteltua taas blogin kirjoittamista. Edellisestä merkinnästä näyttääkin olevan jo kolme viikkoa, mutta silti taidan pitää tämän lyhyenä.
Loma on kivaa. Ei kai siitä sen enempää.
Erityisemmin en vieläkään ole jaksanut miettiä, mitä tänne blogiini kirjoittelisin. Ainakin Oulun seudun ilmastostrategia (PDF) vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta. Samoin panOULU-verkon mainostuskokeilu saattaa muutaman kommentin kirvoittaa. Keskustan kehittäminen ja kallioparkki voisivat myös olla tässä ihan lähiaikoina listalla, kunhan saan tuohonkin sivuun vähän paremmin tutustuttua. Eiköhän noita muitakin aiheita tässä vuoden mittaan ilmaannu, ainakin toivottavasti.
Vaan tässä vaiheessa toivotan teille erittäin hyvää alkanutta vuotta! Jatkanpa töiden tekoa…