Monikuntaliitosselvitys näköjään alkoi tänään (Kalevan uutinen). Koko Oulun seudun tulevaisuuden menestyksen kannalta toivon, että selvittäjä kannattaa uutisessa mainittujen kuntien yhdistymistä, ja että kuntien valtuustot tekevät liitospäätökset.
Harmi, että Kempele ja Liminka jäivät vielä selvityksestä pois.
Avainsanat: kaupunki, politiikka
Olipas kiva viettää lomaa – kerrankin. Kävimme Elinan kanssa pyöräilemässä noin viikon verran Länsi-Suomessa. Matka kävi ensin junalla Poriin, josta sateisessa säässä poljimme vain yhden kerran (hyvin lyhyesti) eksyen Yyterin leirintäalueelle. Vettä tuli sen verran, että emme sen kummemmin viitsineet kierrellä ympäriinsä. Yyterin sannat kävimme katsomassa, se oli kyllä sadesäässäkin hienon näköinen paikka. Reposaaressa olisi voinut myös käydä, mutta ehkä joskus toiste.
Se, mihin Porin suunnalla kiinnitin huomiota oli se, kuinka hyvin kaupungista löytyi pyöräopasteita suuntaan jos toiseenkin. Karttaa ei tarvinnut käyttää juuri ollenkaan, tosin sen yhden kerran kun ajoimme risteyksestä väärään suuntaan kartan katsominen olisi varmasti auttanut. Ilokseni olen huomannut, kuinka Oulussakin pyöräopasteiden määrä on pikkuhiljaa lisääntynyt. Ei täälläkään hävetä tarvitse siinä asiassa, mutta mielestäni niitä voisi olla vieläkin useammassa paikassa neuvomassa oikeaan suuntaan. Oulussa pyöräopasteita pahoinpidellään myös usein, ja hyvin usein ne myös repsottavat vääriin suuntiin käänneltyinä ja väänneltyinä pitkään – tällekin asialle olisi ehkä syytä tehdä jotain. Pitäisi kai aina muistaa itsekin ilmoittaa, kun hajotettu pyöräopaste tulee vastaan.
Yyteristä jatkoimme seuraavana päivänä matkaa kohti Raumaa. Matka meni hyvin, tosin minulta katkesi pinna (pyörästä). Rauman suunnalla pyöräopasteita ei sitten ollut oikeastaan ollenkaan, ja leirintäaluetta etsiessämme nökötimme eräässäkin risteyksessä karttaa käännellen niin, että eräs paikkakuntalainen tuli tarjoamaan apua. Hän pyöräilikin kanssamme leirintäalueelle asti, mistä olimme tietysti hyvin kiitollisia. Ilmakin oli kauniimpaan päin, ja ehdimme tutustua Rauman vanhaan kaupunkiin vielä illalla jonkin verran. Kaiken kaikkiaan paikka oli elämys: vanhat talot, pienet kujat ja yleinen tunnelma olivat varsin viehättäviä.
Seuraavana aamuna yritimme löytää pyöräliikkeen, joka korjaisi repsottavan pinnani. Löysimme yhden, jonka henkilökunta oli lomalla, mutta meidät ohjattiin hieman epäselvästi toiseen liikkeeseen. Taas risteyksessä ihmetellessämme oikeaa suuntaa Elina kysyi tietä eräältä naiselta – joka oli kyseisen pyöräliikkeen entinen omistaja. Hän vei meidät perille, ja pinna saatiin korjattua nopeasti ja edullisesti. Rauma onkin varmasti ystävällisin kaupunki, jossa olen ollut. Siitäpä oululaisille oppia!
Rauman torilla törmäsimme myös allaolevan kuvan (jonka lisään tuohon kunhan pääsen taas tietokoneelle, kirjoitan tätä nettitabletilla) kaltaisia pyörätelineitä. Ne olivat hauskan näköisiä, käytännöllisiä ja varmasti kestäviä – lähes täydellisiä siis. Minkähänlaisia mahdollisuuksia Ouluunkin olisi vastaavia saada..?
(Edit kello 23.07: tässäpä tämä yllämainittu kuva.)
Raumalainen pyöräteline
Raumalta pyöräilimme Uuteenkaupunkiin, joka paljastui viehättäväksi pieneksi kaupungiksi. UK:n leirintäalue löytyi helposti ja oli ihan hyvätasoinen – parempi ehkä kuin Raumalla. Kaupungista löytyi kanavan varrelta kiva pubi-pizzeria-tyyppinen paikka, jossa kävimme syömässä. Nimeä en juuri nyt muista, mutta voin sen kyllä kaivella esille, jos jotakuta kiinnostaa. Tältä paikkakunnalta jäi lähinnä mieleen yllämainittu kanava, joka oli hyvin hoidettu ja siisti, ja joka toi merellisyyttä ihan kaupungin keskustaan.
Uudenkaupungin jälkeen kohteena oli Naantali. Päivän ensimmäinen puolikas meni sateella pyöräillessä. Onneksi matka kulki pitkälti pienehköjä ja rauhallisia maanteitä pitkin. Sateen laantuessa matka oli noin puolessa välissä, ja pian alkoikin rankka hiekkatieosuus. Sen päätteeksi olimme melkein perillä, ja kyltit ohjasivatkin meidät kätevästi Naantalin keskustaan. Kylpylähotelliinkin löysimme kun kysyin suuntaa paikallisilta, ja illalla nautiskelimme kylpylän kuohuista ja saunoista.
Jos Naantalista kannattaa jotain muistella, niin juhannustapahtumia ainakin. Pienessä kaupungissa oli valtavan paljon erilaista ohjelmaa koko viikonlopun ajan – tavallaan ihan luonnollista, sillä Naantali elää turismilla. Ohjelmaa oli kai jopa niin paljon, että Turussa oli täysin kuollutta, koska kaikki kaupunkiin jääneet turkulaisetkin olivat Naantalissa. Houkuttelevan ohjelman järjestäminen Ouluunkin voisi olla ihan kannattavaa – jonkinlaista torijuhannusta on toki ollut olemassa, mutta vaikkapa juhannuksen kunniaksi tehtäviä risteilyjä merelle en muista huomanneeni.
Koska edeltävä päivä oli ollut rankka, päätimme seuraavana päivänä polkea vain Turkuun asti. Aikomuksenamme oli mennä Ruissaloon telttaan, mutta soiton jälkeen päätimme jättää välistä: kaksi henkeä teltassa yhden yön ajan maksoi pöyristyttävät 50 euroa! Vaikka olikin juhannus, moinen on kiskontaa. Onneksi soittokierroksen päätteeksi löysimme keskustasta kohtuuhintaisen hostellin, ja illan vietimme kävellen Aurajoen rannalla ja tutustuen muutenkin Turkuun. Harmi, että linna oli suljettu, sielläkin olisi ollut kiva käydä.
Onko Oulussa hostellia? Jotain kesähotellin tyyppistä kai jossain päin on, mutta ympärivuotinen hostelli tai retkeilymaja keskustan tuntumassa olisi loistava lisä kaupunkimme majoitustarjontaan. Kaikki eivät halua tai voi maksaa hotellihuoneesta, ja talvisin Nallikarin leirintäalue on jopa vähän kaukana kaikesta, joten mielestäni hostellille olisi ihan perusteltu tarve.
Turusta suuntasimme junalla Hankoon, joka oli sekin ihan kiva pikkukaupunki. Hiekkarannat siellä ainakin olivat kauniita ja runsaita. Hangosta kuljimme aina Fiskarsiin saakka sukuloimaan. Ja kyllä, Fiskars on siis se paikka missä samanniminen yhtiö aikoinaan toimintaansa aloitteli. Alueen maat, tai ainakin suurin osa niistä, ovat vieläkin yhtiön hallinnassa ja hoidossa. Fiskars olikin käymistämme paikoista ehdottomasti parhaiten hoidettu ja mielestäni myös kaunein. Sieltä jäin nykyiseen kotikaupunkiini kaipaamaan myös ihan selkeästi taiteilijoille ja käsityöläisille osoitettua aluetta, jollainen voisi olla Oulussakin loistava matkailukohde. Miksi Pikisaareen on pakko rakentaa kalliita asuntoja ökyrikkaille? Eikö sinne voisi nimenomaan sijoittaa taiteilija- ja käsityöläisyhteisön, jossa samalla myytäisiin paikallisten tekemää taidetta ja käsitöitä? Se houkuttaisi lähistölle myös enemmän ravintoloita ja kahviloita, virkistäen Pikisaaren elämää tuntuvasti.
Fiskarsista poljimme seuraavana päivänä vain Karjaalle, josta siirryimme junalla pääkaupunkiseudulle. Siitäpä ei sen enempää, siellä nimittäin olisi sen verran paljon mielenkiintoisia asioita, että tämä blogikirjoitus voisi paisua melkoiseksi romaaniksi. Ehkä joskus toiste voisin niistä kirjoitella.
Kokonaisuutena pyörämatkailu oli (taas kerran) hauskaa ja mukavaa. Pyörän selästä näkee tätä koto-Suomeakin vähän eri perspektiivistä. Vai kuinka monta kertaa autolla matkaillessasi olet pysähtynyt katsomaan hauskasti koristeltuja puutaloja, tai viettänyt taukoa sillan kupeessa auringon paistaessa siniseltä taivaalta?
Tuossa vähän aikaa sitten istuin ystäväni kanssa autossa muutamia tunteja, ja keskustelimme niitä näitä maailman menosta. Yksi toistuva aihe keskusteluissamme oli se, miten maailma on muuttumassa ympärillämme, ja mitä meidän pitäisi tehdä jotta Suomi ja Oulu selviäisi tästä myllerryksestä vielä kohtuullisen ehjin nahoin.
On helposti nähtävissä, että meneillään oleva maailmanlaajuinen talouskriisin poikanen aiheuttanee ongelmia myös pohjoisessa kotikaupungissamme. En ihmettelisi yhtään, jos esimerkiksi jonakin kauniina syyspäivänä kuuluisi taas ikäviä uutisia paperiteollisuudesta – tehtaita lakkautetaan, tuotteiden valmistusta siirretään muualle. Pohjoisten alueiden osalsta Kemijärveä ja Kajaania ovat nämä pahat iskut jo koetelleet, tässä siis odotellaan että Kemi ja Oulu liittynevät jossakin välissä joukon jatkoksi – ei välttämättä vielä seuraavalla kierroksella, mutta jossain välissä supistukset lienevät edessä täälläkin. Paperitehtaan lopetus on pieni katastrofi Oululle, huomattavasti suurempi vaikkapa juuri Kemille.
Miksi paperitehtaita – tehtaita yleensäkin – täältä lopetetaan? Siksi, että tuotanto muualla on vain yksinkertaisesti halvempaa kuin Suomessa. Yleensä suuret markkinatkin ovat muualla kuin Suomessa, jolloin raaka-aineita ja valmiita tuotteita tarvii rahdata ympäri maailmaa kaiken kaikkiaan vähemmän. Ei kai siihen sen suurempaa syytä tarvita, nämä lienevät ihan riittäviä syitä yrityksille, joiden tehtävänä on tuottaa voittoa omistajilleen. Mutta mitä tehdä, kun tuotantoa lähtee pois maastamme, pois kaupungistamme?
Mielestäni suomalaisessa politiikassa ollaan ajauduttu siihen tilanteeseen, että kuvitellaan paperi- ja teknologiateollisuuden pitävän työpaikat maassa, vaikka näin ei pitemmän päälle tule tapahtumaan. Se on johtanut siihen, että uusiin ideoihin ja teknologioihin ei ole panostettu riittävästi – päällimmäisenä tulee mieleen tuulivoima, jonka kehitys vuosituhannen vaihteessa oli kuulemma Suomessa maailman kärkiluokkaa, mutta energiapoliittisten päätösten voimin kehitys ajettiin aika pitkälti alas. Nyt Suomi on tuulivoiman ja nimenomaan sen kehittämisen osalta kehitysmaa, sieltä ei ole tulossa sitä uutta isoa yritystä tai montaa vähän pienempää, jotka helpottaisivat tuotannon ja tuotekehityksen säilymistä maassamme. Mistä niitä siis voisi tulla?
Oulun yliopistossa jossakin vaiheessa polkaistiin käyntiin tutkimusohjelma, joka tuloksenaan sai aikaan kaupunkiin useita pelifirmoja. Nyt kyseinen ohjelma on jäänyt syystä tai toisesta unholaan, ja pelifirmat eivät saa julkiselta puolelta sellaista tukea, jota ne kaipaisivat. Tässäpä toinen hukattu mahdollisuus, josta olisi voinut tulla suuri juttu Oulun seudulle – voi yhä, jos asiaan panostetaan pian!
Yhtä lailla lainsäätäjien olisi mahdollista saada aikaan innovaatioita olemalla aloittavien yritysten puolella enemmän, tukien niitä alkutaipaleissaan nykyistä selvästi enemmän. Tuntuu siltä, että yrittäminen on poissa muodista, sillä sen riskit pelottavat ihmisiä liikaa. Jos vaikkapa yrityslainan takaajaksi olisi mahdollista saada valtio sen sijaan, että yrittäjät tai heidän sukulaisensa takaavat yritystensä lainoja itse, uskoisin useampien uskaltavan perustaa oman bisneksensä. Ihmisten ideoiden siemenistä kasvaa aina silloin tällöin niitä tuottavia innovaatioita, joten niitä ideoita olisi mielestäni syytä kylvää entistä enemmän! Myös yrittäjien toimeentulon turva tuntuu olevan sillä tasolla, että yrittäjät pelkäävät ottaa niitä tarvittavia riskejä.
Suomessa ja tässä pian entisessä (jos mitään ei tehdä) teknologiakaupungissa pitäisi siis koko ajan pystyä asukkaidensa toimesta luomaan uutta – uusia ideoita, uusia yrityksiä, uutta teknologiaa. Uuden luomisen jälkeen on aika teollisesti valmistaa näitä uusia asioita niin pitkään kuin mahdollista, ennen kuin tuotanto siirretään halvemman työvoiman maihin. Mutta kun koko ajan tutkitaan ja löydetään sitä uutta jota koko maailma haluaa, pidetään samalla huoli siitä, että myös tuotannon työntekijöillä on jatkuvasti töitä. Näin vältetään nykyinen tilanne, jossa yhden pienen katastrofin takia kunnan työttömyysprosentti nousee kymmenellä prosenttiyksiköllä, ja kerrannaisvaikutukset tuntuvat laajalti.
Avainsanat: politiikka, raha
No johan ovat maailman kirjat sekaisin, kun tästäkin kaupungista löytyy järkevä ehdotus Kuusisaaren kehittämiseksi. Ja mikä vielä yllättävämpää, paikallisen lehden vakituinen keskustelijakaarti jopa vaikuttaisi puoltavan tätä ideaa! Uskomatonta siis monessa suhteessa… ;)
En tiedä miten minäkin olen aina vain ajatellut, että Kuusisaari on valmis – siellä on jo paviljonki kiinteänä rakennuksena, ja kaikki muu voidaan sinne tuoda. En ole ehkä riittävästi ajatellut sitä, kuinka kallista sen kaiken muun tuominen oikein on. Kallistahan se, eikä varsinkaan pienemmillä toimijoilla voi mitenkään piisata resursseja eikä varsinkaan vakuuksia tapahtumien pitämiseen Kuuskassa. Järkevän infran rakentamisella kaupungin toimesta saadaan aikaan sellainen tilanne, että myös pienemmillä tapahtumilla on mahdollisuus käyttää aluetta, jolloin niillä on mahdollista kehittyä ajan mittaan keski- ja suuriksi tapahtumiksi.
Toisaalta mieleen tulee myös joitain uhkakuvia: periikö Kuuskaa hallinnoimaan perustettava yhtiö kuitenkin liikaa rahaa saaren käytöstä? (Ts. eihän kyseisestä firmasta tule Rotuaaria ja toria hallinnoivan yhdistyksen kaltainen vapaata ja spontaania toimintaa vaikeuttava tekijä.) Miten käy Tivolin, mahtuuko se enää saareen? Estetäänkö saaren vapaa käyttö virkistykseen “tulevien tapahtumien” (tms. tekosyyn) nojalla? Tuleeko Toivoniemen asukeilta liikaa negatiivista palautetta jo nyt, ja erityisesti Kuuskan suunnitelmien toteutuessa, ja miten se pitää ottaa huomioon? Näistä, ja arvatenkin monesta muustakin kysymyksestä pitää käydä keskustelua ennen kuin työryhmän raporttia lähdetään sellaisenaan toteuttamaan.
Mutta mielestäni työryhmän esitys (jos et jo huomannut, se löytyy ylhäällä linkkaamani uutisen linkeistä pdf-muotoisena) on hyvä ja varsin kannatettava. Lisää tällaista!
Avainsanat: ihme, kaupunki, kulttuuri, tapahtumat
Johan tuo oli aikakin, että oululaiset keksivät uuden asian, jolle sanoa ei. Pallolle siis. Kuten tavallista, asian puolesta on tehty addressikin.
Joo ei, minä en oikein aina ymmärrä. Kun joku keksii jonkun uuden idean, ensimmäisenä oululaisten toimesta se lytätään. Sanotaan yksinkertaisesti ei, vaikka asiassa olisi vinha perä. Jos jokin on, niin annetaan sen vain olla eikä muuteta mitään, sanoo oululainen. Sama tässä tapauksessa.
Minusta ainakin olisi kiva, että Rotuaarin aukio olisi tosiaankin aukio, jossa voisi tehdä aukioille tavallisia asioita. Niin kuin vaikka pitää markkinoita. Tai ihan mitä vaan, jota nyt ei voi tehdä koska pallo on siinä. Pallon voisi ihan hyvin siirtää johonkin toiseen paikkaan – alunperinhän sitä ajateltiin Kirkkokadun ja Kauppurienkadun risteykseen. Ehkä ei ihan siihen, mutta tulevaisuudessa Kauppuri- ja Galleria-kortteleiden uudistuessa pallon uusi paikka voisi olla Isokadun ja Kauppurienkadun risteyksessä. Tai sitten Kirkkokadulla lähellä Saaristonkadun risteystä. Nämä paikat olisivat suorastaan yhtä hyviä sijoituspaikkoja pallolle kuin nykyinenkin – parempia siinä mielessä, että pallon sijoittuessa jompaan kumpaa noista ne antaisivat kaupungin itsestään selvälle keskusaukiolle mahdollisuuksia ja potentiaalia.
Palloa ei minusta ole siis mikään pakko hävittää, mutta Rotuaarin kehittämisen kannalta se ei ole nyt hyvällä paikalla. Korjataan asia, ei aina sanota ei!
Avainsanat: arkkitehtuuri, kaupunkikuva, kaupunkitila
Oulun kaupungin talous on kuralla, tänä vuonna mennään jo jopa 30 miljoonaa euroa miinukselle. On siis aika säästää – kivaa!
Kun katselee esityksiä säästökohteiksi (tarkemmat tiedot löytyvät artikkelin linkkejä klikkailemalla), alkaa välillä vähän naurattaa. Toisinaan myös vähän itkettää. Onhan se toki odotettavaa, että suurimmat säästöt pitää löytää sieltä, missä käytetään myös eniten rahaa. Mitäpä siitä, että kyseistä rahaa käytetään ihmisten terveydenhoitoon? Uskon, että kaupungin sosiaali- ja terveystoimessakin on tehostamisen varaa (missäpä ei?), mutta ihan selkeät leikkaukset sairaanhoidosta pitäisi jättää väliin. Ja jos saan pyytää, niin mielenterveyden hoitoon pitäisi varata nykyistä enemmän resursseja, ei poistaa niitä – tilanne Oulussa ei ole uutisoinnin mukaan kovin hyvä.
Miksi nyt muuten pitäisi toistaa niitä samoja virheitä kuin viime lamassa? Miksi pitäisi säästää esimerkiksi lykkäämällä rakennushankkeita, kun rakentaminen taantuman aikaan on halvempaa ja tuo kaupungille lisää veroeuroja parantuneen työtilanteen johdosta? Säästäminen terveydenhoidosta ei sekään ole säästämistä oikeastaan ollenkaan – huonosti hoidetut terveysongelmat aiheuttavat enemmän ongelmia vastaisuudessa, jolloin niiden hoitaminen onkin sitten normaalisti kalliimpaa ja kestää pidempään.
Eli jos ei siis ihan hirveästi yritettäisi ajaa tätä kivaa kaupunkiamme ahtaalle nyt ja tulevaisuudessa, ja ihan vaan vaikka lainarahalla hoidettaisiin nykyinen alijäämä. Jooko?
Kesä on selvästi tulossa. Sen huomaa ainakin siitä, että eri paikoissa aletaan taas puhua pyöräilystä. Kuten vaikkapa paikallisen lehden pääkirjoituksessa viime viikonlopulta, jossa haluttaisiin tehdä pyöräilystä matkailun vetonaula Ouluun. Ihan kiva idea, miksi kukaan ei ole tuota keksinyt aiemmin? (Huomaamaton sarkasmini päättyy tähän.) Vaan kyllä, tällä alueella olisi kyllä kieltämättä potentiaalia pyöräilyturismiin. Maasto on kohtalaisen helppoa pyöräiltävää, nähtävääkin on kunhan ei ihan keskellä kauneimpia lähiöitämme pyöräile. Varmasti myös Hailuotoon suunnatuille pyöräretkille olisi kysyntää, ainakin kauneimpina päivinä.
Myös Oskari kirjoittaa pyöräilystä Oulun piirin blogissa. (Tämä kirjoitus on hiukan vanhempi, jostain syystä tämä oman blogin pitäminen on taas jäänyt vähän vähemmälle. Voisikos joku aina silloin tällöin potkia minua kirjoittamaan?) Oskarilla on paljon hyviä ehdotuksia siitä, miten pyöräilyä Oulussa voisi kehittää, kannattaa käydä vilkaisemassa. Minusta listaan voisi hyvinkin lisätä vielä pyöräkaistojen käyttöönoton keskustassa, se selkiyttäisi hommaa valtavan paljon. Ehkä silloin autoilijatkin tajuaisivat kunnioittaa pyöräilijöitä, ettei aina tarvitsisi se vihreä neste melkein housuissa kulkea autojen seassa.
Toivottavasti tämä kesä olisi ilmojen osalta vähän parempi kuin edellinen, niin tulisi itselläkin harrastettua pyörälenkkeilyä edelliskesää enemmän.
Avainsanat: pyöräily
Kävimmepä viime viikonloppuna pitkästä aikaa elokuvissa vaimoni kanssa. Jostain kumman syystä näyttäisi olevan niin, että mitä lähempänä leffateatteria asuu, sen vaikeampi sinne on ehtiä ajoissa. No, puolijuoksua astelimme kohti teatteria ja toivoimme haluamaamme näytökseen vielä olevan paikkoja jäljellä.
Kun pääsimme teatterin ovelle ja olimme juuri astumassa sisään, meille kummallekin täysin tuntemton nuori nainen puhutteli meitä ja tarjosi meille juuri sinä päivänä vanhenevaa lippua – ihan ilmaiseksi! Hämillämme otimme lipun vastaan ja yritimme tarjota jotain vastineeksi, mutta hän vain halusi lahjoittaa lipun, sillä hänellä ei ollut enää mitään käyttöä sille.
Elokuva oli hyvä, ja tuntemattoman ihmisen ystävällinen ele teki illasta entistä paremman. Kiitos siis sinulle, tuntematon lipunlahjoittaja!
Avainsanat: ihme
Tapaa pyöräni: Kuwahara Nakajima 3001 hybridi, 24 vaihdetta, suunnilleen normaalin levyiset renkaat.
Tapaa oululainen pyörätie maaliskuun jo hieman keväisessä säässä: aurattuja pyörätien suuntaisia uria, noin 2-4 sentin levyisiä, koko väylän leveydeltä. Ja se satunnainen ura, joka ei menekään tien suuntaisesti.
En tiedä kuinka paljon tätäkin asiaa on ajateltu, mutta minusta kaupungin pitäisi puhdistaa lumet pyöräteiltä aivan jonkin muun tyyppisellä auralla kuin urittavalla. Ei se haittaa, että tie on tasainen – päinvastoin, sillä on helpompi ajaa! Nyt minun ja monen muun renkaat tippuvat helposti uriin ja siinäpä matkaa tekevät, vaikka ajaja haluaisi mennä toiseen suuntaan. Tai sitten minä vaan olin eilenkin keskimääräistä huonompitaitoinen pyöräilijä…
Avainsanat: pyöräily
Tänään se paljon puitu Lex M^HNokia meni sitten kirkkaasti läpi eduskunnan äänestyksessä. Kaksi vihreää kansanedustajaa äänesti lakia vastaan. Jos oikein kuulin televisiouutisissa keskustan ryhmänjohtaja Timo Kallin kommentin, niin hän totesi kutakuinkin, että “antaa olla viimeinen kerta kun hallituspuolueen edustaja lipeää yhteisestä rintamasta, tai…“.
Paskaa.
Missä vaiheessa hallituspuolueen kansanedustaja voi sanoa, että hallitus on nyt tehnyt surkean lain, ja että se pitäisi hylätä? Missä vaiheessa tämä sama kansanedustaja voi sanoa, että hallitus ei nauti enää hänen luottamustaan? Vai voiko kansanedustaja sanoa tällaisia asioita ja vielä pysyä puolueen eduskuntaryhmässä mukana?
Tilanne on vähintäänkin ongelmallinen, mutta entä jos tämä kansanedustaja ei ole yrityksistään huolimatta saanut tehtyä muutoksia lakiin? Mitä silloin voi tehdä?
Nykypäivän eduskuntamaailmassa minua häiritsee vahvasti se, että hallitusohjelma on suuri ja pyhä lehmä, josta ei sovi palaakaan uhrattavan ennen uuden hallitusohjelman muodostamista. Ja jos hallitus valmistelee perseestä olevan lain, jolla ei loppujen lopuksi kukaan edes tee mitään, niin hallitussovun nimissä kaikkien on kuitenkin oltava sen puolesta.
Milloin politiikka palaa politiikkaan?
Avainsanat: politiikka