Miksi matalaa?

Tänään huomasin taas Kalevasta (25.9.2008, sivu 8, “Oululla kyläpahasen identiteetti”), kuinka yliopiston entinen vararehtori ja arkkitehtuurin osaston johtaja Jouni Koiso-Kanttilakin liittyy tähän joukkoon, jonka mielestä keskustaan ei vaan saa tehdä korkeita taloja. Tähän joukkoon tuntuvat kuuluneen oikeastaan kaikki oululaiset arkkitehdit, mukaan luettuna nykyinen arkkitehtuurin osaston johtaja ja kaupunginarkkitehti.

Kaikilla saa olla toki oma mielipide, mutta minä haluaisin kuulla vähän perusteluja: miksi Oulun keskustan pitää olla tasakorkea ja matala, ja mikään rakennus ei saa erottua? Mistä tämä tällainen ajattelu kumpuaa?

Tästä on varmaan joskus näiltä kieltämättä tässä asiassa vaikutusvaltaisilta henkilöiltä kysyttykin, mutta minä en ole vastausta kuullut tai se on vain yksinkertaisesti mennyt ohi. Osaisiko joku siis vastata minulle?

Rotuvaarin pyöräkaista

Lyhyestä blogikirjoitus kaunis: Kaleva kirjoittaa, että tekninen lautakunta on äänestänyt Rotuaarille tulevan kokeiluluontoisen pyöräkaistan puolesta. Tämä kuulostaa oikein hyvältä! Jos homma pelaa hyvin, niin toivon, että muuallekin keskustaan – lähinnä autoteille – saadaan selkeästi merkityt ja kattavat pyöräkaistat, jotta keskustassa pyöräily olisi helpompaa ja ennen kaikkea turvallisempaa.

Vähän vaan huolettaa jalankulkijat, jotka eivät varmaankaan Rotuaarilla tajua sen pyöräkaistan merkitystä, kuten aika moni ei tajua Kirkkokadun kaksiosaista kevyen liikenteen väylääkään. Voin taas mielessäni kuvitella, kuinka tuulikkiukkolat taas lehtien palstoilla kirkuvat, kuinka he Rotuaarilla (keskellä pyöräkaistaa) kävellessään tulivat miltei yliajetuiksi näiden lähes sataa ajavien huligaanien toimesta.

Fillarimiekkari

Fillarimielenosoitus Oulussa keräsi ihan mukavasti osanottajia. Kiva nähdä, että pyöräilylle on muitakin kannattajia kuin allekirjoittanut. Tavoitteenahan mielenosoituksella oli siis pelastaa maailma keskittymällä yksityisautoilun tukemisen sijaan joukkoliikenteen tukemiseen. Lisää tällaista! Harmi etten itse päässyt paikalle, mutta pyöräilinpähän tänään sentään parikymmentä kilometriä muuten.

Lue Kalevan artikkeli aiheesta.

Eläinten esillemarssi

Oulun yliopiston ylioppilaskunta haluaa saada mursujen viikset vaihtoon! Hieno idea ja hauska kampanja, mursuja onkin jo katseltu valtuustossa riittävän pitkään.

Mutta mitä ylioppilaskunta haluaa tehdä valtuustossa tällä hetkellä istuville broilereille? Entä piipertäjille? Kanoille? Muille valtuuston eläimille? Eikös niitä varten pitäisi rakentaa vastaavanlainen kampanja? Odotan jo innolla, kuinka seuraava Ylkkäri pitää kannessaan kanalintua, jolla on sulkasato! Vai tuleeko siitä sitten broileri?

No, kuitenkin. Minä haluan viikseni pitää.