Kolmen uutisen aamu

Tulipahan luettua tänään lehdestä uutisia aiheista, joista olen aiemmin jotain kirjoitellut.

Ensimmäiseksi tuli vastaan tieto, että Rotuaarin pallo pysyy Rotuaarilla. Harmi vaan, että sen pitää vielä pysyä siinä aukiolla, koska mielestäni parempiakin paikkoja sille voisi olla. Onneksi se nyt sentään siirretään reilut 10 metriä etelään, niin ei ole haitoilla kun yrittää Piknikillä bändejä katsella. :)

Kuusisaareen on nyt siis tulossa tapahtumapuisto. Kalevan jutusta ei oikein selviä, mitä (jos mitään) on mietitty aiemmin esittämieni huolenaiheiden lievittämiseksi. Vaikka tapahtumapuisto keskustan läheisyydessä on kahden peukun arvoinen asia, en halua että Kuusisaaresta muodostuu paikka, jonne tavan tallaajalla ei ole enää koskaan mitään asiaa muuten kuin lipun lunastamalla.

Kolmantena asiana ihmettelin, kuinka kaupunginhallitus käveli teknisen lautakunnan (ja samalla aiemmin luotujen periaatteiden) yli tekemällä Hiltonille varauksen Vänmanninsaareen. Ei siinä mitään, korkeampien talojen saaminen keskusta-alueelle on aina kannatettavaa (minusta tuo tuleva hotelli ei pilaa näköaloja oikeastaan ollenkaan), mutta tarjouskilpailu olisi ollut kyllä paljon järkevämpi tapa tarjota tonttia. No, jospa se muukin torialue siitä kehittyisi parempaan suuntaan.

Edit klo 11.55: Mielipidepalstalla oli muuten perussuomalaisten valtuustoryhmän kirjoitus Hiltonista, jossa vaadittiin, että hotellin pitää toimia myös yleisötilana, ts. että yläkertaan tehdään näköalaravintola ja hotelliin muuten korkeatasoisia konferenssitiloja. Näiden vaatimusten kanssa on helppo olla samaa mieltä!

Kaipa sitä seuraavaksi pitäisi sanomalehden juttujen lisäksi lukea koko keskustan kehityssuunnitelma, ja ehkä jopa kommentoida sitä. Nyt tiedän vain palasia sieltä täältä.

Hämmentävä ratauutinen

Tässäpä päivän (hyvä?) uutinen: VR rahoittaa itse Seinäjoki-Oulu -ratahanketta, kun valtio ei vain saa pysyvää rahoitusta hoidettua.

Tässä vaiheessa lienee syytä kysyä että missä vika, kun poliitikot tekevät periaatepäätöksiä (esim. kyseisen junaradan korjauksesta), mutta eivät anna rahaa päätösten toteuttamiseen? Erityisesti alueen kansanedustajien pitäisi katsoa itseään peiliin, kun ovat näin pahasti epäonnistuneet yhdessä valtakunnan tärkeimmistä hankkeista.

Uutinen tuntuu siis hyvin hämmentävältä; eihän VR:n nyt sentään pitäisi rahoja omasta pussistaan rahoittaa?

Hietasaari ja Hilttoni

Pitkän hiljaisuuden jälkeen on taas aika avata sanainen arkkuni. Lopputyö alkaa olla aivan viimeisiä viilauksia vaille valmis, joten jospa tätä blogia ehtisi vähän useammin taas päivitellä. (Tätä asiaahan olen ehtinyt toivoa jo aika monesti aiemminkin…)

Olin tosiaan viime tiistaina teknisen lautakunnan kokouksessa, kun varsinainen jäsen Otto ei päässyt paikalle. Kokouksessa käsiteltiin kahta keskustelua herättänyttä asiaa (sekä tietysti montaa muutakin, mutta niistä en sen kummemmin aio kirjoitella), eli Hietasaaren kehittämistä ja tornihotellin rakentamista torin kupeeseen. Mielenkiintoisia asioita, joista uutisoitiinkin paljon.

Tässä vaiheessa on pakko ihmetellä, palkkaako paikallinen lehti ihan tahallaan ammatti- tai lukutaidottomia ihmisiä toimittajikseen: tässä jutussa sanotaan, että huvipuisto sai paikan; todellisuudessa Hietasaarta aletaan nyt tarkastella, voisiko sinne sijoittaa huvipuiston. Pääkirjoittajallakin on mennyt puurot ja kuravellit sekaisin, sillä kyllähän torinrantaa on tarkoitus kehittää ja Vänmanninsaaren tontistakin on tarkoitus järjestää kilpailu.

Huvipuisto Hietasaareen on mielenkiintoinen ajatus, jota minäkin joskus toissa vuonna ehdotin. Se toisi varmasti eloa ja matkailijoita tähän kaupunkiin, mutta mikä sen hinta on? Ottokin tätä miettii blogimerkinnässään – suosittu matkailunähtävyys vs. Hietasaaren luonto ja potentiaalisesti tuhansien autojen liikenne ja pysäköinti. Itse näen asiassa valtaisan potentiaalin, joten suunnitelma olisi syytä tehdä hyvin, myös ylläolevia asioita painottaen. Odotan mielenkiinnolla, miten tässä käy.

Vastoin lehdistön mielipidettä, Hiltonin hotellia ei siis oikeastaan torpattu. Tonttia ei vain yksinkertaisesti annettu ensiksi sitä pyytäneelle, vaan asiasta järjestetään aivan normaali tarjouskilpailu. Jos Skanska ja Hilton ovat tosissaan tässä asiassa, uskon heidän osallistuvan kilpailuun ehdotuksellaan – jos se on tarjotuista paras, hotelli rakennettakoon. Kyllä se ilmettä ja niitä kauan kaivattuja korkeita taloja tähän kaupunkiin tuo.

Torinrantaa on tarkoitus kehittää muutenkin: gästhaus, talvitori ja aittojen järjestelyä eteläpäähän, kauppatorin ja suunnitellun tapahtumatorin (Radissonin ja kauppatorin parkkipaikat käytännössä) väliin “elämyskeskus”, sekä tapahtumatorin alle tehtävä kansiparkki. Suunnitelmat ovat suuret, jospa niistä myös tulisi jotain, jotta keskustaan saadaan lisää elämää. Harmi, että olen juuri muuttanut pois torin laidalta…

Olisi kiva kuulla mielipiteitä siitä, mikä tuo “elämyskeskus” voisi olla. Kertokaahan, jos teillä jokin idea on.

Pyörän nastat ja muita lastuja

Luinpas eilen viikonlopun Ilta-Sanomat. Lehden viikonloppuliitteessä (jonka jutuista ei harmittavasti ole verkkoversioita tarjolla) oli hauska juttu oululaisista talvipyöräilijöistä. Jutussa mietittiin sitä, miksi tässä kaupungissa talvipyöräily on suosittua, ja tultiin siihen lopputulokseen että Oulussa on hyvä pyörätieverkosto, jota hoidetaan hyvin.

Talvipyöräily on oikeastaan ihan mukavaa – nyt kun minullakin on nastat alla. Liukkaus ei enää haittaa ollenkaan, ja sää on lähinnä pukeutumiskysymys. Olisi pitänyt tämäkin harrastus aloittaa jo aiemmin. Tosin kolmenkympin pakkasessa menin bussilla, mutta se sallittakoon aina silloin tällöin.

—-

Eilen kävin myös ensimmäistä kertaa noin viiteentoista vuoteen hiihtämässä vapaan tyylillä. Kahdeksan-yhdeksän kilometriä myöhemmin totesin homman olevan ihan mukavaa, mutta aika raskasta. Perinteistä jaksaa kyllä hiihtää koko tuon matkan pahemmin pysähtelemättä, vapaalla kulkien piti pitää tauko parin kilometrin välein.

Liikkeellä oli paljon muitakin hiihtäjiä, mikä on hieno juttu. Vapaan kaista oli liukas ja hyvin ajettu, mutta Haapalehto-Talvikangas -välillä vain toinen perinteisen latu oli hiihtokelpoinen. Jospa vielä tulisi lunta, jotta molemmat perinteiset ladut saataisiin kuntoon.

—-

Tämän aamun lehdessä oli puolestaan juttu Oulun kauppatorista. Tiedossa oli jo syksyllä, että torin kupeelle ollaan hotellia pykäämässä. Minusta hanke vaikuttaa ihan järkevältä, ja mielestäni se tuo nyt vähän syrjemmässä olevia aittoja lähemmäksi. Jotkut ovat kommentoineet että uusi hotelli vie merinäköalan – mutta keneltä se sen vie? Onhan se toki massiivinen rakennus, mutta heti tien toisella puolella on vastaavia massiivisia rakennuksia, joten uusi rakennus sopii alueelle. Ja ympärillä olevilla kaksikerroksisilla rakennuksilla ei nytkään ole merinäköalaa, joten onko tämä taas sitä perioululaista kateutta?

Vuotta 2009 ajatellen

Puuh. On ähky. Ensi vuonna lupaan kyllä liikkua enemmän ja syödä terveellisemmin. Yskin keuhkojani pihalle. Eli normaalia joulun jälkeistä aikaa siis. Tässä vaiheessa pitäisi kai luvata taas, että kirjoittelen blogiani useammin. Jospa sen pienen kirjallisen tuotoksen saisi pian kansiin, niin olisi ehkä intoa ja viitseliäisyyttä kirjoittaa muutakin.

Mutta mitä tästä vuodesta jäikään käteen? Keskimäärin koko maa, iloinen pikku kaupunkimme mukaanluettuna, sai turpiinsa. Ja tullee saamaan turpiinsa vielä ensi vuonnakin. Mikään ei ole helppoa, kun resursseista on pula.

Tämä vuosi on tullut jännättyä sitä, että jatkuvatko hommat yliopistolla – ensi vuonna ne vielä ainakin jatkuvat. En tiedä olenko asiasta tyytyväinen vaiko kenties tyytymätön. On mielenkiintoista nähdä läheltä, kuinka Oulun yliopistoa aletaan pian johtaa kuin yritystä. Siinä ollaan tosin myöhässä, sillä sitä lafkaa olisi ehkä pitänyt jo pitemmän aikaa johtaa kuin yritystä. En nyt tällä tarkoita sitä, mitä yritykset ovat tänä vuonna tehneet, eli irtisanomisia ja ulkoistamisia, vaan sitä että yliopistoon pitäisi saada kunnollinen johtamisen kulttuuri, jotta siellä voidaan tehdä haluttua tulosta. Ensi vuonna ei enää kärsi minkään yksikön mennä yli budjetista toivoen, että kyllä valtio maksaa. Niin ei vain käy. Resurssit on karsittu jo minimiin, jos joku yksikkö menee miinukselle kärsii henkilökunta lomautuksista ja irtisanomisista.

Henkilökohtaisesti lupasin vuoden alussa, että yritän luopua ylimääräisistä luottamustoimistani. No, eihän siinä niinkään käynyt – toivottavasti ensi vuoden uudet luottamustoimet olisivat kivoja eivätkä liian stressaavia.

Mutta pakkohan tässä on uskoa, että parempaa kohti ollaan menossa.

Ympäristöystävällisiä tornitaloja

Pahoitteluni taas epäaktiivisesta kirjoittelustani. Olen kutakuinkin yrittänyt ohjata kirjalliset tuotokseni kohti diplomityötäni – eiköhän se tässä kuukauden-parin sisään ole kansissa (toivottavasti). Mutta pikaisesti siis aiheeseen: tornitaloihin.

Kaikkihan varmasti tietävät, että tässä kaupungissa ei oikeita tornitaloja ole. Jopa kansanedustaja Ukkola sellaista esitti tuonne kaupunginkirjaston viereen rakennettavaksi saaren alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Eipä se sinne taitaisi mahtua, mutta minusta niitä tornitaloja olisi tännekin järkevää saada. (Tässä vaiheessa minulle tuli outo déjà vu -olo, että olisin kirjoittanut aiheesta aiemminkin. Ja niinhän ne kaksi kirjoitusta löytyvätkin: “Altus” ja  “Miksi matalaa?“)

Tuodaanpa esille siis muistaakseni eilisessä ja tämänpäiväisessä Hesarissa olleet jutut (linkki ja toinen) siitä, kuinka Helsingin Pasilaan aiotaan rakentaa jopa 40-kerroksisia tornitaloja. Peruste? Ympäristöystävällisyys. Tornitaloissa kun olisi niin kauppoja, muunlaisia työpaikkoja kuin asuntojakin. Ja varmasti myös kaikenlaista muutakin tekemistä, joka tarkoittaisi suunnilleen sitä, että asukkaiden (jos he sattuvat työskentelemään alueella) ei juuri tarvitsisi Pasilasta poistua. Vähemmän autoja, vähemmän muutakin liikennettä – ympäristö pelastuu.

Miksipä ei siis tännekin? Nyt kun uusia asuinalueita kaavoitetaan, pari-kolme 40-kerroksista tornia sinne matalampien talojen keskelle voisi tehdä terää. Joukkoliikennekin toimisi alueella varmasti paremmin, kun yhden pysäkin ympärillä asuisi pari tuhatta ihmistä. Ja olisivathan ne tornitalot komeita – jos niitä ei siis keskustaan haluta “kaupunkikuvan pilaamisen” nimissä, niin edes tuonne vähän kauemmaksi.

Toiveuniahan nämä…

Pyöräkaistoista taas

Olishan se kiva juttu, saada niitä pyöräkaistoja nimittäin. Ehkä jopa muuallekin kuin Rotuaarille, kuten tuossa linkittämässäni vanhassa postauksessani. Nyt tästä asiasta on taas käyty keskustelua paikallisen lehden palstoilla – sinne siis lukemaan lisää mielenkiintoisia kommentteja kaupungin edustajilta. Tämänpäiväisen paperilehden mielipidepalstalla oli myös hyvä kirjoitus aiheesta; jos lehti tulee kotiin, kannattaa vilkaista.

Niin, miksikäs ne pyöräilykaistat eivät Oulussa toimi, kun ne muualla toimivat? No, ehkä siksi, että niitä on tosiaan se kaksi kappaletta, yhteensä lähes 300 metriä. Ja siksi, että niitä ei ole merkitty mitenkään selkeästi: kesken kaiken kaistalle tunkeva kävelijä ei kyllä varmasti huomaa liikennemerkkiä, mutta kaistamaalauksen hän huomaisi. Ja siksi, että niitä on niin vähän.

Mitä pitäisi siis tehdä? Minusta tähän kaupunkiin (keskustaan siis lähinnä) pitäisi saada ihan selkeästi merkittyjä pyöräkaistoja, joiden kautta pääsisi helposti ja nopeasti läpi kaupungin. Näitä kaistoja ei pitäisi ottaa jo valmiiksi kapeilta kävelyteiltä, vaan ihan puhtaasti autoteiltä. Moni keskustan katu on niin leveä, että molemmille reunoille mahtuisi hyvinkin noin metrin levyinen kaista. Lisäksi, ehkä kolmatta kertaa tässä viestissä asiasta mainiten, näiden kaistojen olisi syytä olla todella hyvin merkittyjä – mielellään liikennemerkin lisäksi ne voisi erottaa autokaistoista ja kävelyteiltä ihan kivireunoilla, eri värillä ja selkeillä kaistamerkinnöillä.

Näillä eväin saadaan keskustassa pyörät pois jalkakäytäviltä, sekä pyöräilijöille iloinen ilme!

Lomamatkalla opittua

Olipas kiva viettää lomaa – kerrankin. Kävimme Elinan kanssa pyöräilemässä noin viikon verran Länsi-Suomessa. Matka kävi ensin junalla Poriin, josta sateisessa säässä poljimme vain yhden kerran (hyvin lyhyesti) eksyen Yyterin leirintäalueelle. Vettä tuli sen verran, että emme sen kummemmin viitsineet kierrellä ympäriinsä. Yyterin sannat kävimme katsomassa, se oli kyllä sadesäässäkin hienon näköinen paikka. Reposaaressa olisi voinut myös käydä, mutta ehkä joskus toiste.

Se, mihin Porin suunnalla kiinnitin huomiota oli se, kuinka hyvin kaupungista löytyi pyöräopasteita suuntaan jos toiseenkin. Karttaa ei tarvinnut käyttää juuri ollenkaan, tosin sen yhden kerran kun ajoimme risteyksestä väärään suuntaan kartan katsominen olisi varmasti auttanut. Ilokseni olen huomannut, kuinka Oulussakin pyöräopasteiden määrä on pikkuhiljaa lisääntynyt. Ei täälläkään hävetä tarvitse siinä asiassa, mutta mielestäni niitä voisi olla vieläkin useammassa paikassa neuvomassa oikeaan suuntaan. Oulussa pyöräopasteita pahoinpidellään myös usein, ja hyvin usein ne myös repsottavat vääriin suuntiin käänneltyinä ja väänneltyinä pitkään – tällekin asialle olisi ehkä syytä tehdä jotain. Pitäisi kai aina muistaa itsekin ilmoittaa, kun hajotettu pyöräopaste tulee vastaan.

Yyteristä jatkoimme seuraavana päivänä matkaa kohti Raumaa. Matka meni hyvin, tosin minulta katkesi pinna (pyörästä). Rauman suunnalla pyöräopasteita ei sitten ollut oikeastaan ollenkaan, ja leirintäaluetta etsiessämme nökötimme eräässäkin risteyksessä karttaa käännellen niin, että eräs paikkakuntalainen tuli tarjoamaan apua. Hän pyöräilikin kanssamme leirintäalueelle asti, mistä olimme tietysti hyvin kiitollisia. Ilmakin oli kauniimpaan päin, ja ehdimme tutustua Rauman vanhaan kaupunkiin vielä illalla jonkin verran. Kaiken kaikkiaan paikka oli elämys: vanhat talot, pienet kujat ja yleinen tunnelma olivat varsin viehättäviä.

Seuraavana aamuna yritimme löytää pyöräliikkeen, joka korjaisi repsottavan pinnani. Löysimme yhden, jonka henkilökunta oli lomalla, mutta meidät ohjattiin hieman epäselvästi toiseen liikkeeseen. Taas risteyksessä ihmetellessämme oikeaa suuntaa Elina kysyi tietä eräältä naiselta – joka oli kyseisen pyöräliikkeen entinen omistaja. Hän vei meidät perille, ja pinna saatiin korjattua nopeasti ja edullisesti. Rauma onkin varmasti ystävällisin kaupunki, jossa olen ollut. Siitäpä oululaisille oppia!

Rauman torilla törmäsimme myös allaolevan kuvan (jonka lisään tuohon kunhan pääsen taas tietokoneelle, kirjoitan tätä nettitabletilla) kaltaisia pyörätelineitä. Ne olivat hauskan näköisiä, käytännöllisiä ja varmasti kestäviä – lähes täydellisiä siis. Minkähänlaisia mahdollisuuksia Ouluunkin olisi vastaavia saada..?

(Edit kello 23.07: tässäpä tämä yllämainittu kuva.)

Raumalainen pyöräteline

Raumalainen pyöräteline

Raumalta pyöräilimme Uuteenkaupunkiin, joka paljastui viehättäväksi pieneksi kaupungiksi. UK:n leirintäalue löytyi helposti ja oli ihan hyvätasoinen – parempi ehkä kuin Raumalla. Kaupungista löytyi kanavan varrelta kiva pubi-pizzeria-tyyppinen paikka, jossa kävimme syömässä. Nimeä en juuri nyt muista, mutta voin sen kyllä kaivella esille, jos jotakuta kiinnostaa. Tältä paikkakunnalta jäi lähinnä mieleen yllämainittu kanava, joka oli hyvin hoidettu ja siisti, ja joka toi merellisyyttä ihan kaupungin keskustaan.

Uudenkaupungin jälkeen kohteena oli Naantali. Päivän ensimmäinen puolikas meni sateella pyöräillessä. Onneksi matka kulki pitkälti pienehköjä ja rauhallisia maanteitä pitkin. Sateen laantuessa matka oli noin puolessa välissä, ja pian alkoikin rankka hiekkatieosuus. Sen päätteeksi olimme melkein perillä, ja kyltit ohjasivatkin meidät kätevästi Naantalin keskustaan. Kylpylähotelliinkin löysimme kun kysyin suuntaa paikallisilta, ja illalla nautiskelimme kylpylän kuohuista ja saunoista.

Jos Naantalista kannattaa jotain muistella, niin juhannustapahtumia ainakin. Pienessä kaupungissa oli valtavan paljon erilaista ohjelmaa koko viikonlopun ajan – tavallaan ihan luonnollista, sillä Naantali elää turismilla. Ohjelmaa oli kai jopa niin paljon, että Turussa oli täysin kuollutta, koska kaikki kaupunkiin jääneet turkulaisetkin olivat Naantalissa. Houkuttelevan ohjelman järjestäminen Ouluunkin voisi olla ihan kannattavaa – jonkinlaista torijuhannusta on toki ollut olemassa, mutta vaikkapa juhannuksen kunniaksi tehtäviä risteilyjä merelle en muista huomanneeni.

Koska edeltävä päivä oli ollut rankka, päätimme seuraavana päivänä polkea vain Turkuun asti. Aikomuksenamme oli mennä Ruissaloon telttaan, mutta soiton jälkeen päätimme jättää välistä: kaksi henkeä teltassa yhden yön ajan maksoi pöyristyttävät 50 euroa! Vaikka olikin juhannus, moinen on kiskontaa. Onneksi soittokierroksen päätteeksi löysimme keskustasta kohtuuhintaisen hostellin, ja illan vietimme kävellen Aurajoen rannalla ja tutustuen muutenkin Turkuun. Harmi, että linna oli suljettu, sielläkin olisi ollut kiva käydä.

Onko Oulussa hostellia? Jotain kesähotellin tyyppistä kai jossain päin on, mutta ympärivuotinen hostelli tai retkeilymaja keskustan tuntumassa olisi loistava lisä kaupunkimme majoitustarjontaan. Kaikki eivät halua tai voi maksaa hotellihuoneesta, ja talvisin Nallikarin leirintäalue on jopa vähän kaukana kaikesta, joten mielestäni hostellille olisi ihan perusteltu tarve.

Turusta suuntasimme junalla Hankoon, joka oli sekin ihan kiva pikkukaupunki. Hiekkarannat siellä ainakin olivat kauniita ja runsaita. Hangosta kuljimme aina Fiskarsiin saakka sukuloimaan. Ja kyllä, Fiskars on siis se paikka missä samanniminen yhtiö aikoinaan toimintaansa aloitteli. Alueen maat, tai ainakin suurin osa niistä, ovat vieläkin yhtiön hallinnassa ja hoidossa. Fiskars olikin käymistämme paikoista ehdottomasti parhaiten hoidettu ja mielestäni myös kaunein. Sieltä jäin nykyiseen kotikaupunkiini kaipaamaan myös ihan selkeästi taiteilijoille ja käsityöläisille osoitettua aluetta, jollainen voisi olla Oulussakin loistava matkailukohde. Miksi Pikisaareen on pakko rakentaa kalliita asuntoja ökyrikkaille? Eikö sinne voisi nimenomaan sijoittaa taiteilija- ja käsityöläisyhteisön, jossa samalla myytäisiin paikallisten tekemää taidetta ja käsitöitä? Se houkuttaisi lähistölle myös enemmän ravintoloita ja kahviloita, virkistäen Pikisaaren elämää tuntuvasti.

Fiskarsista poljimme seuraavana päivänä vain Karjaalle, josta siirryimme junalla pääkaupunkiseudulle. Siitäpä ei sen enempää, siellä nimittäin olisi sen verran paljon mielenkiintoisia asioita, että tämä blogikirjoitus voisi paisua melkoiseksi romaaniksi. Ehkä joskus toiste voisin niistä kirjoitella.

Kokonaisuutena pyörämatkailu oli (taas kerran) hauskaa ja mukavaa. Pyörän selästä näkee tätä koto-Suomeakin vähän eri perspektiivistä. Vai kuinka monta kertaa autolla matkaillessasi olet pysähtynyt katsomaan hauskasti koristeltuja puutaloja, tai viettänyt taukoa sillan kupeessa auringon paistaessa siniseltä taivaalta?