Näin aamuisin on aina kiva seurailla, miten kaupunki heräilee pikkuhiljaa henkiin. Lumiaurat ajelevat pihoilla lunta pois. Postinjakajat käyvät vielä lehtikierroksiaan. Jakeluautot omistavat Rotuaarin. Vähitellen heräävät myös ihmiset, minäkin.

Totesin tuossa juuri, että mikäköhän minussa on vikana, kun taisin taas olla se viimeinen ihminen, jonka viereen joku viitsi istua täpötäydessä bussissa. No, ei se mitään – minähän olen erityisesti aamuisin samanlainen kuin noin suunnilleen kaikki nämä muutkin 50 bussissa matkaavaa ihmistä. Hiljainen siis, ja omissa oloissaan viihtyvä. Ehkä ihmiset vielä näin aamuisin keräilevät voimia päivän koitoksiin ja siksi istuvat vain hiljaa. Ja ehkä iltapäivisin kaikki ovat päivän hommat tehtyään niin väsyneitä, että he ovat siksi silloin hiljaa.

Tai ehkä se on vaan tämä pimeys. Eilen sentään ehdin vilaukselta nähdä luonnonvaloakin (sitä ei työhuoneellemme juuri suoda) kävellessäni VTT:lle palaveriin. Kyllähän se piristi.