Päivänä eräänä tulin miettineeksi vaimoni kanssa tehtyä parin vuoden takaista reilimatkaa. On se vaan jännää, miten oikeastaan vain aivan muutama asia siltä matkalta ovat sellaisia, jotka ovat painuneet mieleen pysyvästi. Yksi niistä asioista on ravintola Budapestissä nimeltään Eden. Siellä kävimme syömässä kahdesti, ensin ollessamme kaupungissa pari päivää, ja sitten kotimatkalla junaa muutaman tunnin odotellessa.
Tiedän toki, että aikalailla joka paikassa on hyviä ravintoloita joissa käydä. Se, missä Eden oli erikoinen ja mieleenpainuva on se, että se oli erittäin hyvä kasvisravintola. Tuon matkan jälkeen olen kaivannut Ouluunkin vastaavaa. Ja ennen kuin kukaan ehtii muistuttaa, niin tiedän kyllä siitä adventtikirkon ravintolasta Karjasillalla. Hyvää kasvisruokaa sieltäkin saa. Harmikseni siinä on kuitenkin kaksi ongelmaa: se on valitettavan kaukana normaalia lounasruokailua ajatellen (pääasiassa olen kuitenkin Linnanmaalla tai keskustassa lounasaikaan), eikä kyseinen ravintola ole avoinna iltaisin.
Hyvää kasvisruokaa olisi kiva siis saada iltaisinkin. Voi kunpa joku haluaisi tuoda Eedenin Ouluunkin…
Aiheeseen mahdollisesti liittyvää (automaattisesti generoitu):
- Lääkelaitostelua Ohhoh, Kaleva kertoo, että lääkelaitos olisi sittenkin tulossa Ouluun. Minä kun jo ehdin kuvitella, että homma olisi koplattu Kuopioon, jossa...
Avainsanat: ruoka





Jätä kommentti