14. joulukuuta 2008

Tulipas taas vaihteen vuoksi käytyä Kainuussa Elinan kotipuolessa viikonloppua viettämässä. Minulle Elinan vanhempien luona vierailu on aina kun lomalle tulisi – velvollisuudet ovat vähissä, ja viime yönä sain nukuttua koko viikon univelkani pois. Se ei vähän ole se.
Täällä on myös lunta ihan kiitettävästi. Taitaa Oulussakin olla ihan mukavasti (enemmän kuin viime vuonna tähän aikaan kuitenkin), [...]

Jatka merkinnän Kainuu opettaa lukemista

11. joulukuuta 2008

Näin aamuisin on aina kiva seurailla, miten kaupunki heräilee pikkuhiljaa henkiin. Lumiaurat ajelevat pihoilla lunta pois. Postinjakajat käyvät vielä lehtikierroksiaan. Jakeluautot omistavat Rotuaarin. Vähitellen heräävät myös ihmiset, minäkin.
Totesin tuossa juuri, että mikäköhän minussa on vikana, kun taisin taas olla se viimeinen ihminen, jonka viereen joku viitsi istua täpötäydessä bussissa. No, ei se mitään – minähän [...]

Jatka merkinnän Hiljaa istuu 50 ihmistä lukemista

5. joulukuuta 2008

Päivänä eräänä tulin miettineeksi vaimoni kanssa tehtyä parin vuoden takaista reilimatkaa. On se vaan jännää, miten oikeastaan vain aivan muutama asia siltä matkalta ovat sellaisia, jotka ovat painuneet mieleen pysyvästi. Yksi niistä asioista on ravintola Budapestissä nimeltään Eden. Siellä kävimme syömässä kahdesti, ensin ollessamme kaupungissa pari päivää, ja sitten kotimatkalla junaa muutaman tunnin odotellessa.
Tiedän [...]

Jatka merkinnän Eedenistä Ouluun lukemista