Mies ja meri

Asun siinä mielessä hyvällä paikalla Oulun keskustassa, että ikkunastani on mahdollista nähdä vettä. Ei, en nyt onneksi tarkoita Laaniskaa, vaan ihan tuota merentynkää, jonka päälle on rakennettu kaksi betonista monumenttia. Joista toinen muuten erään kauempaa tulleen herrasmiehen mukaan näyttää ydinvoimalalta, joka on sijoitettu keskelle kaupunkia. Kotini on siis torin laidalla.

Oulu on joskus toistasataa vuotta sitten ollut merikaupunki. Tänä päivänä se ei valitettavasti näy. Oulu ei myöskään ole jokikaupunki, vaikka Oulujoki kaupungin läpi virtaakin. Tällä kaupungilla ei tunnu olevan identiteettiä oikein minkään veden kanssa – jos nyt ei lasketa Kaupunginojaa. Sitä sentään kunnostetaan ja siihen panostetaan, jotta edes jossakin vesi hiukan solisisi ja sorsat voisivat levähtää.

Vaan ihmekös tuo. Torin laitamilla isommat laivat eivät mahdu kulkemaan, siinä on niin matalaa. Merikaupungin maine menee siinä samassa, sillä kai nyt pieniä paatteja isommillakin vehkeillä pitäisi keskustaan saakka päästä. Jokikin on suljettu isohkolla voimalaitoksella, joten hankala sinnekään niitä laivoja on ohjata, jos ne vaikka pääsisivät suistoalueen matalikoista ohi. Vettä on kaupungissa yllin kyllin, mutta sitä ei ole osattu tuoda esille.

Vaikka ikkunasta vettä näkee, niin ei siellä ole mitään nähtävää.

Olin hiukan harmistunut, että Oulun kaupunki päätti olla osallistumatta Tall Ships’ Race -tapahtumaan. Ymmärrän kyllä tässä tapauksessa syyn ihan hyvin; olisihan se maksanut vähän liikaa. Mutta sillä oltaisiin sentään saatu Toppilan suunnalle satama, jossa voisivat edes ne hiukan isommatkin laivat levähtää, ja kaupunkilaiset niitä ihailla. Ehkä sillä oltaisiin saatu sitä vanhaa tervakaupunkia edes pieni palanen takaisin.

Mutta mitä pitäisi tehdä, jotta meri näkyisi, tuntuisi ja kuuluisi? Miten olisi, jos tavalla tai toisella muutettaisiin tuota ydinvoimalan merenpuoleista reunaa niin, että siitä voisi astua laivaan? Ja tuotaisiin siihen laivoja, joilla voisi risteillä ja katsella Oulua mereltäpäin. Tai tuotaisiin siihen ravintolalaivoja – johan siitä on aikaa, kun Neptunus tuosta rannasta hävisi. Nekin olisivat askel eteenpäin nykyiseen tilanteeseen nähden, jossa laivat yksinkertaisesti puuttuvat torilta. Kuka niitä nyt isoihin teollisuussatamiin lähtisi katselemaan?

Joskus vielä haluaisin astua torilta tervantuoksuiseen laivaan, ja tuntea hetken olevani merillä. Toivottavasti tämä tapahtuu Oulussa.

Lastuja

Uusi kuu, uudet ideat, entistä huonommat jutut. Viime viikon loppupuoli meni tosiaan junassa ja teatterissa istuskellessa. Ihan mukavaa oli, suosittelen kyllä varauksettomasti Kansallisteatterin Tuntematonta sotilasta! Tällä viikolla olenkin sitten täytellyt urakalla vaalikoneita, melkoinen urakka sekin. Käyhän siis katsastamassa ainakin Ylen, MTV3:n, Kalevan, City-lehden ja IRC-Gallerian vaalikoneet. Joku muukin oli, mutta eihän noita kaikkia voi muistaa.

Toisaalla Jari-Pekka on kirjoitellut kunnallisesta päätöksenteosta ja -tekijöistä. Mars mars lukemaan ja osallistumaan keskusteluun aiheesta. Siellä on allekirjoittanutkin tehtaillut levottomia kommentteja. Lukekaa myös J-P:n aiempi kirjoitus kommentteineen.

Helsinkiläinen valtuutettu Soininvaara haluaisi vallata suojatiet takaisin. Tavallaan ihan hauska idea tuokin, Oulussakin autoilijoilla tuntuu monesti olevan kovin kiire päästä ohi suojatiestä, vaikka sille olisi juuri astumassa koululuokka. (Itse olen tuota suojateille reippaasti astumista kyllä tehnyt Oulussa jo pitkään, ja ihme kyllä ne autot ovat ihan kiltisti pysähtyneet ennen minuun törmäämistä.)

Mistäs tämä otsikko “Lastuja” sitten muuten tuli? No lastuhan on kirjailija Juhani Ahon keksimä termi, joka tarkoittaa siis aika yksinkertaisesti lyhyttä tarinaa tai novellia. Ei kuitenkaan ehkä ihan näin lyhyttä kuin tämä kirjoitus. Näitä lastuja tulee varmaan aina silloin tällöin nakattua tänne blogiin, kun on jotain ihan lyhyttä sanottavaa, tai kun ei vain jaksa kirjoittaa kovin pitkästi.