10 vastausta kulttuurista

Paikallinen suuruus, sanomalehti Kaleva kyselee viime keskiviikon lehdessään kunnallisvaaliehdokkailta kulttuurista. Tarjolla oli noin kymmenen kysymystä, tässäpä teille kymmenen vastausta. Kysymykset kannattanee lukea 15.10.2008 julkaistusta lehdestä (ne ovat pohjustuksineen pitkiä, en aio kirjoittaa niitä tähän), kun Kalevan kulttuuritoimitus suuressa viisaudessaan on päättänyt jättää julkaisematta ne netissä (vink vink – vaikka turhaapa se taitaa olla kulttuuritoimitukselle mitään koskaan sanoa, eihän siellä kuunnella).

  1. Kulttuurille suunnatut valtionavut pitää suunnata kulttuuriin. Minulla ei ole tietoa siitä, miksi niitä käytetään (jos käytetään) muihin tarkoituksiin – yritän kyllä ottaa selvää asiasta, jos valtuustoon pääsen. Kaupunginteatterin pitää toki maksaa tiloistaan, kaipa tässä pitäisi ottaa selvää onko 2,2 miljoonaa euroa merkittävästi isompi kuin muualla.
  2. Yhteistyö on poikaa, ja sitä pitäisi harrastaa oululaisten toimijoiden kesken. Olisiko syytä perustaa jokin vakanssi, jonka tehtävänä olisi järjestää Oulun juhlaviikot? Tämä henkilö tai työryhmä voisi koordinoida tapahtumia niin, että niistä muodostuisi saumaton festivaalielämys ilman päällekkäisyyksiä; niskuroivat festivaalit eivät pääsisi tämän sateenvarjon alle.
  3. Pidän hyvänä ideana, että musiikkikeskuksen yhteyteen rakennettaisiin kokous- ja näyttelytiloja sekä kunnollinen ravintola – toki koko kaupungin taloudellinen tilanne huomioon ottaen investointeja miettiessä.
  4. Omissa korvissani taide- ja taitoaineiden lisäys painottuisi niin, että oppilaat saisivat itse valita ottavatko enemmän liikuntaa, kuvaamataidetta tai musiikkia. Samalla olisi syytä luopua näiden aineiden arvostelusta. Mielestäni tunteja ei tarvi ottaa muista aineista pois.
  5. “Näivettyvien” festivaalien tukemiseen ei kaupungin pidä ainakaan kovin suuria rahasummia antaa. Sen sijaan pitäisi lisätä näiden festivaalien keskinäistä yhteistyötä kysymyksen 2 ehdottamalla tavalla, jolloin kaikki voittaisivat. Siis (enemmän tai vähemmän) koordinoitua yhteistyötä keskinäisen kilpailun sijaan, jolloin kaupungin kulttuuritarjonta rikastuu ja festivaalit pärjäävät.
  6. Vapaan kentän kulttuuritoiminta todellakin kaipaa lisää tilaa tehdä ja toimia. Soisin näkeväni jonkinlaisen vapaan kulttuuritalon mielellään Oulun keskustassa, jossa vapaan kentän toimijat tekisivät hyvää ja omaleimaista kulttuuria. Olikos ympäristövirasto muuttamassa pois nykyisistä tiloistaan Torin laidalta? Voisiko tästä rakennuksesta muotoutua toimiva kulttuuritalo? Oulu15-hanke on jo näkyvä vapaan kentän etujen ajaja, ja näin pitääkin olla – toki se voisi olla hieman näkyvämpikin.
  7. Paras paikka Qstockille olisi minusta yhäkin Kuusisaari, ja muutamien ihmisten valitusten vuoksi kesän parasta tapahtumaa ei sieltä pidä siirtää pois. Kukkien istutus on uskoakseni vain tekosyy siirtoon, oikea syys on että festarista on kuulunut valituksia. Pitäisiköhän minunkin jatkuvasti valittaa siitä, että torilla järjestetään tapahtumia, ja äänet kantautuvat kotiini, enkä voi rauhassa harrastaa postimerkkeilyäni, kun jatkuva bassojumputus pomputtelee niitä pöydällä ylös alas?
  8. Pikisaari taidesaarena on tavallaan vähän paradoksi – siitä riittää puhetta, mutta todellisuudessa siellä taitaa nykyisin asua vain hyvin vähän taiteilijoita. Haluaisin, että Pikisaaressa olisi ateljeeasuntoja nykyistä paljon enemmän. Kaupungin pitäisi pystyä tarjoamaan taiteilijoille edullisia ateljeita, joissa he voivat meidän kaikkien elämää rikastuttavaa taidettansa tehdä – taide on rikkautta siinä missä rahakin!
  9. Minusta Oulun kulttuurilaitosten lippuihin ei tarvitse tuoda kotikunta-alennusta. Parasta olisi, jos suurin osa laitoskulttuurin kuluttajista olisi Oululaisia; liitetään siis naapurikunnat Ouluun.
  10. Valistustalon osakeyhtiömuodolla ei liene suuren suurta merkitystä, tuskin Oulun kaupunkikaan kyseisen yhtiön tuotoista on juuri päässyt nauttimaan. Verotuksellisesti esimerkiksi säätiömuoto voisi toimia paremmin, ja säännöissä voidaan määrätä säätiön tarkoitus ja hallintamuoto hyvinkin tarkasti.

Kulttuuri on minulle ollut oikeastaan aina sellainen asia, joka on kiinnostanut kovasti – lähinnä tosin kuluttajan näkökulmasta. Tiedostan hyvin olevani vielä kovin tuore tapaus kulttuurin poliittisen päätöksenteon saralla, joten nuo antamani vastaukset aika luonnollisesti kuvastavat paremman tiedon puutteessa lähinnä eri lähteistä saatuja mielikuvia. Mielelläni kuulisin myös lukijoideni mielipiteitä näistä asioista, jos teille on sellaisia ehtinyt syntyä.

Ruuhkassa ajavan rahat

Erään lukijani toivomuksesta aion tässä nyt käsitellä asiaa, joka ei ainakaan vielä juurikaan kosketa Oulua, eli pääkaupunkiseudun ruuhkamaksut ja siihen liittyen Vihreiden pari päivää sitten julkistama ruuhkamaksumalli. Näin alun sivuhuomautuksena olin erittäin ilahtunut tästä pyynnöstä – kuinka monelta alle kuukauden blogia kirjoittaneelta pyydetään jo johonkin tiettyyn aiheeseen keskittyviä kirjoituksia? Kiitos siis tästä!

Aluksi suosittelen, että luet tiivistelmän Vihreiden visiosta kaupunkiliikennemaksuksi. Myös PDF-muotoinen koko teksti on saatavilla, jos haluat tutustua aiheeseen hiukan tarkemmin.

Lyhyesti idea on siis seuraava: pääkaupunkiseudun autoilijat maksavat päivittäistää/kuukausittaista/vuosittaista maksua, joka oikeuttaa käyttämään joukkoliikenteen palveluja silloin kun auto ei ole liikenteessä, tai ajetusta kilometristä perittävää maksua, joka lisää matkakortin arvoa. Jos autoilija ei käytä joukkoliikennettä, on kyseessä oikeastaan vain ruuhkamaksu.

Mielestäni kaupunkiliikennemaksu on ainakin tuore ja mielenkiintoinen idea, joskaan ilmeisesti ei ihan kovin nopealla aikataululla toteutettavissa. Erilaisia ruuhkamaksujahan on toteutettu monissa suurissa kaupungeissa, ja ne ovat todella onnistuneet vähentämään autoilua – pääkaupunkiseudullakin ruuhkat voisivat vähentyä mallin toteutuksen myötä.

Niin mielenkiintoinen kuin tämä uusi avaus onkin, näen siinä myös joitakin ongelmia, joista suurinta osaa on käsitelty myös aiemmin mainitussa koko tekstissä:

  • Joukkoliikennettä maksullisella alueella on selkeästi kehitettävä ja lisättävä, tai muuten maksusta muodostuu lähinnä rangaistus (vero) niille autoilijoille, jotka eivät ole toimivan joukkoliikenteen alueella – maksu ei ole tällöin vastikkeellinen, kuten idean esittäjät antavat ymmärtää.
  • Valvonnan järjestäminen tehokkaasti maksaa paljon, enemmän kuin siitä saatava rahallinen hyöty, ja vähemmän tehokas valvonta mahdollistaa vapaamatkustajien luokan syntymisen, joka kaikin tavoin pyrkii näitä maksuja välttämään.
  • Tekninen toteutus vaatii käytännössä sitä, että jokaiseen suomalaiseen autoon lätkäistään etäluettava sensori, ja sama tehdään tullissa noin suunnilleen kaikkiin Suomeen tuleviin ulkomaisten omistamiin autoihin, jotta heiltäkin voidaan maksuja periä. Tällöin myös sensorin puuttuminen tai rikki oleminen ajaessa pitäisi säätää rangaistavaksi, jolloin sitä pitää valvoa, mikä taas aiheuttaa kustannuksia.

Tavallaan pidän tätä mallia mielenkiintoisempana ja ehkä myös parempana Hollannin mallia (esitelty lyhyesti PDF:ssä), jossa jokainen jokaisella autolla ajettu kilometri kerryttää autoveroa. Tulevaisuudessa joka autossa on pakollisena satelliittipaikannin, joka mittaa kuljettua matkaa sekä senhetkistä maksuvyöhykettä, ja nämä tiedot lähetetään verottajalle autoveron laskutusta varten. Tämä voisi toimia myös Suomessa niin, että pääkaupunkiseutu ja kaupunkiseudut noin yleensä – Oulua siis unohtamatta – voisivat olla korkeamman maksuluokan aluetta, ja vähemmän kuljetut tiet olisivat alempien maksuluokkien alueita. Tällöin teiden käytöstä maksaisivat eniten ne, jotka teitä eniten kuluttavatkin. Ruuhkaisilla alueilla ruuhkaisina aikoina ajaminen voisi maksaa enemmän, mikä varmasti vähentäisi ruuhkia. Vähäisellä ajamisella veroa pitäisi luonnollisesti maksaa vähemmän. Samaan aikaan ajoneuvoveroa on vähennettävä tai se pitäisi poistaa kokonaan.

Tuo olisi tietyllä tavalla siis sama idea kuin kilometriveloitukseen perustuva kaupunkiliikennemalli, paitsi ilman vastiketta. Porkkanana – jolloin kilometriveron pitäisi olla korkeampi ja jolloin autoilun määrä todennäköisesti vähenisi verotuksen kiristämisen myötä – voisi toki toimia joukkoliikenteen arvon lataaminen auton kuljettajalle. Mutta vain jos Suomessa vain joskus pystyttäisiin sopimaan yksi yhteinen kaikissa joukkoliikennevälineissä käyvä matkakorttimalli.

Summa summarum, Vihreiden uusi ruuhkamaksumalli kuulostaa minusta ihan hyvältä idealta, ja mielelläni näkisin sitä testattavan pääkaupunkiseudulla lainsäädännön sallimissa puitteissa. Oulussa en ole juuri ruuhkia nähnyt, joten asia ei näillä leveysasteilla ole tosiaankaan vielä kovin ajankohtainen. Vaan mikä ettei siis käytettäisi pääkaupunkiseutua koekaniinina autoveron kokonaisvaltaiselle uudistukselle, jossa eniten teitä käyttävä myös maksaisi niiden käytöstä eniten. Vai mitä sinä ajattelet asiasta?

Pelosta demoa?

Kalevassa oli tänään ihan hauska artikkeli. Kaikenlaista äänestysjärjestelmän muutosta sitä tässäkin päässä on tullut mietittyä, mutta ei vielä ihan tuollaista. Ehkä pelkokratiaa parempi olisi vaan tehdä rekisteri siitä, mitä kukakin on ennen vaaleja luvannut, ja julkaista se aina kuukausi ennen vaaleja vanhojen syntien esiintuomiseksi.

Itse pitäisin mielenkiintoisena sellaista vaihtoehtoa – joka valitettavasti vaatisi nettiäänestystä – että jokainen äänestäjä voi siirtää äänensä vaalikauden aikana jollekin toiselle. Ei ihan kenelle tahansa, mutta saman puolueen sisällä kuitenkin. Eli jos oman ehdokkaan toiminta ei näytä kiinnostavan, niin muutetaan vaalitulosta! Jos joku valehtelee, on epäaktiivinen tai muuten vaan omituinen, niin äänestäjät kaikkoavat jollekin rehellisemmälle, aktiivisemmalle tai vähemmän omituiselle ehdokkaalle, joka pääsee valtuustoon tämän tilalle päättämään asioista.

Kiinnostaisikohan tuollainen paremmin kansaa kuin nykyinen meno & meininki?

Oulu on oikeastaan aika kaunis kaupunki…

Tänään olen taas urakalla kulkenut ympäri Oulua, juossut kiireellä töihin, töistä kokoukseen, kokouksesta kauppaan, kaupasta vaaliroinaa ja -rompetta tekemään ja sitten taas kotiin. Tai oikeastaan en ole juossut, vaan pyöräillyt. Ja siinä pyöräillessä tulee monesti ajatelleeksi, että vaikka kuka mitä sanoisi, niin tämä kotikaupunkini on oikeastaan aika kaunis paikka.

Joskus tuosta väittämästä ollaan kyllä eri mieltä. Haukutaan, että kaupungin parhaalle paikalle on rakennettu sellutehdas, tai että täällä on niin tasaista että mikään ei näytä miltään. Eikä kaupungin arkkitehtuurikaan ole mitään verrattuna ihan mihin tahansa muuhun kaupunkiin.

Minusta sellutehdas on erityisesti pimeällä komea näky. Noin yleensäkin se kontrasti, mitä pimeä ja valo saavat aikaan sykähdyttävät. Ja tasaisuus ei ole minua koskaan haitannut, näkeepähän pidemmälle! Arkkitehtuuripointti on tavallaan ihan totta, sen verran monta kaunista rakennusta tästä kaupungista on hävitetty. Onneksi sentään niitäkin on vielä jäljellä, ja jos ei muuta, niin pieniä kivoja yksityiskohtia löytyy tämänkin kaupungin taloista. Katselkaa vaikka!

Yksi suosikkikohteitani on kyllä joen suisto ja rannat. Joen ylittävällä Rautasillalla näin myös kerran kauneimman maiseman mihin olen Oulussa törmännyt. Oli (ehkä hieman) kirpeä huhtikuinen yö. Olin pyöräilemässä kaupungista kotiini, tulin juhlimasta ystäväni syntymäpäivää. Rautasillalla oli sumua. Katsahdin vasemmalle, ja näin voimalaitoksen. Se kylpi sumunsekaisessa valossa, joka valaisi rannatkin. Pysähdyin katselemaan, ja katselin näkyä varmasti viisi minuuttia.

Jos olisin tuolloin omistanut kameran, olisin ottanut kuvan ja tarjoaisin sen nyt tässä teille. Vastaavaa tilaisuutta ei vaan välttämättä koskaan enää tule. Sen sijaan, käykää vilkaisemassa Oulu Kuvissa -blogia.

Edustajisto ja valtuusto

Kävinpä taas pitkästä aikaa OYY:n edustajiston kokouksessa. En jaksanut olla paikalla aivan koko kokousta, mutta tuossakin lähes kolmen ja puolen tunnin aikajaksossa sain taas kokea tuota ah! niin ihanaa edustajistotyöskentelyä.

Minua alkoi kotimatkalla vähän mietityttää, että onko valtuustotyöskentely samanlaista? Olen elämäni aikana istunut yhden vaivaisen valtuuston kokouksen – sen, jossa Oulun uuden “matkakeskuksen” kaavasta päätettiin. Siitä en niin hirveän paljon muista, paitsi sen, että kokous vaikutti jollakin tapaa paljon asiallisemmalta. Siis tavallaan jäykemmältä, mutta minusta se on hyvin ymmärrettävää.

Mutta harrastetaanko valtuustoissakin samantyyppistä pikkuasioihin kiintymistä kuin edarissa? Keskustellaanko valtuustossakin pitkään ja kiivaasti – ja sitten ollaan kaikki samaa mieltä? Pitäisi kai käydä istumassa taas joku valtuuston kokous vielä tämän vuoden aikana, niin olisi vähän mitä verrata.

Paikallinen harrastelijaylioppilasteatteri pitää kyllä nähdä tänä vuonna ainakin kerran vielä. Kansalliseen versioon minua ei tänä vuonna taideta päästää.

Väsynyt mies

Huomasinpas tuossa juuri, että en ole muutamaan päivään ehtinyt kirjoitella blogiin. Siis ihan oikeasti ehtinyt. Korjataan asia kertomalla syyt. :)

Maanantaina tiimipalaverin aikana minulle iski migreeni. Siinäpä sitten menikin loppupäivä mukavasti pääasiassa sohvalla makoillen ja telkkaria katsellen, kun liikkuminenkin sattuu päähän lääkkeistä huolimatta. Kuulin kuitenkin kiertotietä, että paria viikkoa aikaisemmin Paras Langaton Tampere -kilpailuun lähettämäni idea oli päässyt neljän finalistin joukkoon.

Tiistaina olikin sitten kiire järjestellä lähtö Tampereelle kilpailuideaani esittelemään. Lisäksi askartelin vaalimateriaalia koko illan, olkaahan valmiit vastaanottamaan moista sitten ensi viikolla. Ei siis blogille aikaa silloinkaan.

Eilen kävinkin päiväseltään Tampereella MindTrek-konferenssissa. Juna lähti puoli kuudelta aamulla, takaisin Oulussa olin hiukan tämän päivän puolella. Konferenssi oli ihan mielenkiintoinen, ja siellä tuli tavattua jos jonkimoisia ihmisiä. Vaan jos olisin tajunnut, että tuomaristo oli jo päättänyt palkinnon saajan, niin en välttämättä olisi mennyt paikalle. Pääpalkintoa en saanut, mutta tuomariston myöntämän ekstra-kannustuspalkinnon kuitenkin. Eli hyvä mieli jäi kyllä tuosta tapahtumasta. Olin vaan paluumatkallakin niin väsynyt, että blogia en jaksanut kirjoittaa.

Tänään voisin korjata asian kirjoittamalla jostain oikeasta asiasta.

Tilaa tehdä ja toimia

Napataanpa tässä vaiheessa sivu Kertun kirjasta: vapaa ja avoin tila. Mitäkö se tarkoittaa? Miksi sitä halutaan? Ja mitä mieltä minä siitä olen?

Vapaa ja avoin kaupunkitila on juuri sitä tilaa tuolla kaupungilla, jossa saa vapaasti oleilla. Se ei ole kauppakeskuksia, se ei ole päivin-öin valvottuja saaria Oulun keskustan tuntumassa, se ei ole mikään semmoinen paikka, johon tarvii maksaa sisäänpääsystä. Sen sijaan se on sitä tilaa, jossa saa oleskella rauhassa ilman pelkoa, että vartijat tai poliisi tulisi sieltä häätämään pois. Se on sitä tilaa, jossa voi vaikkapa järjestää improvisoidun näytelmän kavereiden kanssa, tai jossa vaan saa hengailla ilman mitään erikoisempaa tarkoitusta. Eli paikkoja, joissa asiaton oleskelu on sallittu.

Sitä on tämän kaupungin keskustassa valitettavan vähän.

Minua harmittaa se, että Rotuaarin ja torin käyttöön tarvitaan aina lupa. Tuntuu, että ydinkeskustassa ei saa järjestää mitään juttuja ilman, että siitä pitäisi maksaa kaupungin valtuuttamalle yhdistykselle. Joskus vanhoina hyvinä aikoina kadun käytöstä piti ilmoittaa poliisilaitokselle, mutta se oli lyhyt ja yksinkertainen operaatio. Nykyisin – ei enää niin helppoa. Jos tapahtuma ei tuo suoranaista rahallista hyötyä keskustan kauppiaille, niin sepä on enemmän tai vähemmän epätoivottu tapahtuma. Tämä sortaa erityisesti sellaisia tahoja, jotka haluaisivat tarjota hyvää ja erilaista kaupunkikulttuuria vähän laajemmalle yleisölle.

Nykyinen tilanne on kestämätön, ja sille pitää tehdä jotain. Loogisin ratkaisu minusta olisi ottaa keskustan katujen hallinta pois yhdistykseltä, ja siirtää se takaisin kaupungin haltuun. Sen jälkeen pitäisi vain varmistaa, että kaupunki sallii katujen käytön myös muille kuin rahastaville tapahtumille.

Puuttuu tästä kaupungista jotain muutakin, nimittäin jonkin sortin kulttuuritalo. En siis tarkoita laitoskulttuuritaloa, niitähän meillä on jo. (Ja sivuhuomautuksena voin sanoa, että pidän kyllä paikallisesta laitoskulttuuristakin.) Tarkoitan sellaista paikkaa – arvasitkin varmasti jo – jossa pienin resurssein toimiva kulttuuritaho voisi tapahtumiaan järjestää sekä aloitteleva taiteilija voisi harrastaa taidettaan, ja joka olisi erityisesti helposti ja nopeasti käytettävissä moneen erilaiseen kulttuuritoimintaan. Tasapuolisuuden nimissä se voisi kyllä olla käytettävissä lähinnä ei-kaupalliseen kulttuuritoimintaan.

Monia paikkoja tälle hallille on ehdotettu, mutta minusta ehkä paras ehdotus tähän mennessä on Lasaretinväylän kiinteistöjen kunnostaminen ja antaminen kulttuurin käyttöön. Mitä sinä ajattelet asiasta?

Järjen valon vastalause

Eräänä iltana päässäni mietin: “Huh! Menipä läheltä! Onneksi korjasin tuon takajarrun aamulla, muuten en olisi ehtinyt jarruttaa ja olisin varmasti törmännyt tuohon pyöräilevään humalaiseen mieheen. Miksi sillä ei ole valoa pyörässään?”

Tuo tuollainen tuntuu olevan arkipäivää aina kun ajaa vähänkin pimeässä pyörällä. Juu, kyllä minulla on ladattava pyöränlamppu, joka kätevästi kulkee takin taskussa ja joka on helppo naksauttaa paikoilleen ja päälle hämärässä ja pimeässä. Mutta miksi liian monella oululaisella pyöräilijällä ei sellaista ole? Onhan se ollut pakollistakin jo jonkun vuoden.

Kaipa minä sitten ajan pyörällä niin lujaa, että se aiheuttaa vaaratilanteita muille, kun en meinaa ehtiä reagoida pimeydestä minua kohti pyörällään hoippuvaan (yleensä nuoreen) mieheen. Yhden kerran olen jo vastaavassa tilanteessa vastaantulevaan tukevassa laitamyötäisessä pyöräilevään törmännyt – pikaisen pyörän tarkistuksen jälkeen jatkoin itse matkaa ja jätin herran miettimään, että mikäs menikään pieleen. Onneksi kumpaankaan ihmiseen ei sattunut.

Vaan eipä siinä, kyllä niitä vaaratilanteita tulee muidenkin sellaisten kanssa, jotka eivät laita sitä dynamoa pimeällä päälle tai kehtaa käydä kaupasta hakemassa muutaman euron hintaista lamppua. Olisiko se nyt niin kamalan vaikeaa ja kallista? Turvallisuutta se ainakin lisäisi kummasti, kun vastaantulijat olisi helppo erottaa jo kaukaa.

Rohkeutta on…

Rohkeutta on… kirjoittaa niistä asioista, jotka ovat itsestä tärkeitä.

Vihreiden vaalikampanja avataan siis virallisesti tänään. Käy ihmeessä tutustumassa kampanjaan, ja yritä löytää sieltä mitä Oulun numero 222 pitää rohkeana. Tai kerro kommentissa minulle, mikä on mielestäsi rohkeutta. Kaikille rohkelikoille lupaan antaa leveän hymyn, kun seuraavan kerran tapaamme!