Edellisen merkinnän aiheen lisäksi Kaleva kertoo tänään, että bussipysäkeillä aikataulunäytöt eivät ole vieläkään kunnossa. Tähänhän toki ei välttämättä olisi lehden reportaasia tarvittu, kyllä nyt jokainen pysäkillä viime aikoina vieraillut on voinut sen ihan itsekin huomata. Typerää moinen, ottakoot ne näytöt sieltä pois jos eivät toimi!
Jutussa vakuutetaan, että järjestelmän toimittajalle on annettu pari kuukautta aikaa saada homma pelaamaan. Vähän oudolta kuulostaa tämä – järjestelmän toimittajalla on ollut laskujeni mukaan jo kolmatta vuotta aikaa hoitaa homma kuntoon! Ihmeen munatonta touhua kaupungilta, jos ei sopimuksiin saada pykäliä jotka velvoittavat toimittajia hoitamaan homman kunnolla vaatimusten mukaan tiettyyn aikarajaan mennessä, tai seuraa suuria sanktioita. Mielestäni tuollaisiin hankintasoppareihin voisi ihan hyvin laittaa sellaisen klausuulin, että jo maksetut rahat peritään takaisin ja järjestelmä poistetaan toimittajan kustannuksella, jos se ei toimi vaaditulla tavalla ja varmuudella. Luulisi tämän pistävän vähän vauhtia kinttuihin!
Tampereella homma toimi toimittajaa vaihtamalla, miksi ei meillä?
Aiheeseen mahdollisesti liittyvää (automaattisesti generoitu):
- Kahden kerroksen väkeä Johan tuo on aika testata, miltä mobiiliblogaus tuntuu. Istun siis juuri junassa, joka matkaa Oulusta Helsinkiin, ja kirjoittelen tätä nettitabletillani....
- Joukkoliikenteen ongelmista Näin kaukoliikenteen bussissa on hyvin aikaa miettiä kaikkea kivaa – heti sen jälkeen, kun läppäristä on loppunut akku, ja molemmat...
- Lippuvihko ja muoviläpyskä Huomasinpas tuossa, että minulla on vielä jäljellä kymmenkunta opiskelijalippua kaupungin kuntosaleille vihkossa, jonka taisin ostaa viime vuoden loppupuolella. Olisi siis...
Joskus todella tuntuu, että Oulussa ei kaupunki osaa vaatia vastinetta suunnitelmille ja rahoille ja sopimuksille. Joukkoliikenteessä se näkyy muussakin kun noissa tauluissa, mutta noihin tauluihin on ite kullakin kyllä menny hermot miljoonaan plus kahteen kertaan. “Hyvää matkaa” ei auta, kun pitäs päästä matkaan eikä seisoskella pysäkillä tietämättömänä. Eikä siinä kauheesti muuten helpota myöskään lämpötila, ilmanlaatu tai muut informaatiot mitä ne värkit kyllä tarjoaa…