Luinpas eilen viikonlopun Ilta-Sanomat. Lehden viikonloppuliitteessä (jonka jutuista ei harmittavasti ole verkkoversioita tarjolla) oli hauska juttu oululaisista talvipyöräilijöistä. Jutussa mietittiin sitä, miksi tässä kaupungissa talvipyöräily on suosittua, ja tultiin siihen lopputulokseen että Oulussa on hyvä pyörätieverkosto, jota hoidetaan hyvin.
Talvipyöräily on oikeastaan ihan mukavaa – nyt kun minullakin on nastat alla. Liukkaus ei enää haittaa ollenkaan, ja sää on lähinnä pukeutumiskysymys. Olisi pitänyt tämäkin harrastus aloittaa jo aiemmin. Tosin kolmenkympin pakkasessa menin bussilla, mutta se sallittakoon aina silloin tällöin.
—-
Eilen kävin myös ensimmäistä kertaa noin viiteentoista vuoteen hiihtämässä vapaan tyylillä. Kahdeksan-yhdeksän kilometriä myöhemmin totesin homman olevan ihan mukavaa, mutta aika raskasta. Perinteistä jaksaa kyllä hiihtää koko tuon matkan pahemmin pysähtelemättä, vapaalla kulkien piti pitää tauko parin kilometrin välein.
Liikkeellä oli paljon muitakin hiihtäjiä, mikä on hieno juttu. Vapaan kaista oli liukas ja hyvin ajettu, mutta Haapalehto-Talvikangas -välillä vain toinen perinteisen latu oli hiihtokelpoinen. Jospa vielä tulisi lunta, jotta molemmat perinteiset ladut saataisiin kuntoon.
—-
Tämän aamun lehdessä oli puolestaan juttu Oulun kauppatorista. Tiedossa oli jo syksyllä, että torin kupeelle ollaan hotellia pykäämässä. Minusta hanke vaikuttaa ihan järkevältä, ja mielestäni se tuo nyt vähän syrjemmässä olevia aittoja lähemmäksi. Jotkut ovat kommentoineet että uusi hotelli vie merinäköalan – mutta keneltä se sen vie? Onhan se toki massiivinen rakennus, mutta heti tien toisella puolella on vastaavia massiivisia rakennuksia, joten uusi rakennus sopii alueelle. Ja ympärillä olevilla kaksikerroksisilla rakennuksilla ei nytkään ole merinäköalaa, joten onko tämä taas sitä perioululaista kateutta?
Avainsanat: kaupunkikuva, kaupunkitila, lastu, liikunta, pyöräily
Puuh. On ähky. Ensi vuonna lupaan kyllä liikkua enemmän ja syödä terveellisemmin. Yskin keuhkojani pihalle. Eli normaalia joulun jälkeistä aikaa siis. Tässä vaiheessa pitäisi kai luvata taas, että kirjoittelen blogiani useammin. Jospa sen pienen kirjallisen tuotoksen saisi pian kansiin, niin olisi ehkä intoa ja viitseliäisyyttä kirjoittaa muutakin.
Mutta mitä tästä vuodesta jäikään käteen? Keskimäärin koko maa, iloinen pikku kaupunkimme mukaanluettuna, sai turpiinsa. Ja tullee saamaan turpiinsa vielä ensi vuonnakin. Mikään ei ole helppoa, kun resursseista on pula.
Tämä vuosi on tullut jännättyä sitä, että jatkuvatko hommat yliopistolla – ensi vuonna ne vielä ainakin jatkuvat. En tiedä olenko asiasta tyytyväinen vaiko kenties tyytymätön. On mielenkiintoista nähdä läheltä, kuinka Oulun yliopistoa aletaan pian johtaa kuin yritystä. Siinä ollaan tosin myöhässä, sillä sitä lafkaa olisi ehkä pitänyt jo pitemmän aikaa johtaa kuin yritystä. En nyt tällä tarkoita sitä, mitä yritykset ovat tänä vuonna tehneet, eli irtisanomisia ja ulkoistamisia, vaan sitä että yliopistoon pitäisi saada kunnollinen johtamisen kulttuuri, jotta siellä voidaan tehdä haluttua tulosta. Ensi vuonna ei enää kärsi minkään yksikön mennä yli budjetista toivoen, että kyllä valtio maksaa. Niin ei vain käy. Resurssit on karsittu jo minimiin, jos joku yksikkö menee miinukselle kärsii henkilökunta lomautuksista ja irtisanomisista.
Henkilökohtaisesti lupasin vuoden alussa, että yritän luopua ylimääräisistä luottamustoimistani. No, eihän siinä niinkään käynyt – toivottavasti ensi vuoden uudet luottamustoimet olisivat kivoja eivätkä liian stressaavia.
Mutta pakkohan tässä on uskoa, että parempaa kohti ollaan menossa.
Pahoitteluni taas epäaktiivisesta kirjoittelustani. Olen kutakuinkin yrittänyt ohjata kirjalliset tuotokseni kohti diplomityötäni – eiköhän se tässä kuukauden-parin sisään ole kansissa (toivottavasti). Mutta pikaisesti siis aiheeseen: tornitaloihin.
Kaikkihan varmasti tietävät, että tässä kaupungissa ei oikeita tornitaloja ole. Jopa kansanedustaja Ukkola sellaista esitti tuonne kaupunginkirjaston viereen rakennettavaksi saaren alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Eipä se sinne taitaisi mahtua, mutta minusta niitä tornitaloja olisi tännekin järkevää saada. (Tässä vaiheessa minulle tuli outo déjà vu -olo, että olisin kirjoittanut aiheesta aiemminkin. Ja niinhän ne kaksi kirjoitusta löytyvätkin: “Altus” ja “Miksi matalaa?“)
Tuodaanpa esille siis muistaakseni eilisessä ja tämänpäiväisessä Hesarissa olleet jutut (linkki ja toinen) siitä, kuinka Helsingin Pasilaan aiotaan rakentaa jopa 40-kerroksisia tornitaloja. Peruste? Ympäristöystävällisyys. Tornitaloissa kun olisi niin kauppoja, muunlaisia työpaikkoja kuin asuntojakin. Ja varmasti myös kaikenlaista muutakin tekemistä, joka tarkoittaisi suunnilleen sitä, että asukkaiden (jos he sattuvat työskentelemään alueella) ei juuri tarvitsisi Pasilasta poistua. Vähemmän autoja, vähemmän muutakin liikennettä – ympäristö pelastuu.
Miksipä ei siis tännekin? Nyt kun uusia asuinalueita kaavoitetaan, pari-kolme 40-kerroksista tornia sinne matalampien talojen keskelle voisi tehdä terää. Joukkoliikennekin toimisi alueella varmasti paremmin, kun yhden pysäkin ympärillä asuisi pari tuhatta ihmistä. Ja olisivathan ne tornitalot komeita – jos niitä ei siis keskustaan haluta “kaupunkikuvan pilaamisen” nimissä, niin edes tuonne vähän kauemmaksi.
Toiveuniahan nämä…
Avainsanat: kaupunki, kaupunkikuva
(Kirjoitus on alunperin julkaistu Oulun vaalipiirin Vihreiden Viikon vieras -blogissa 19.10.2009.)
“Pling!“ sanoo sähköpostiohjelmani. Sain taas viestin kunnan virkamieheltä. Kas, viestin liitteenä on vastaus esittämääni kysymykseen ‒ taas doc-muodossa! Viimeksi tuli PowerPoint-kalvoja, joita en voi koneellani lukea. Nyt tuli tiedosto, jonka muotoilut menevät täysin sekaisin lukiessani sitä eri ohjelmalla kuin millä tiedosto on tehty. Ja jostain syystä viestiin vastannut henkilö ei ole nähtävästi avannutkaan hänelle aiemmin lähettämääni tiedostoa, vaikka se on tallennettu vapaaseen muotoon; kuka tahansa voisi sen lukea, vaan virkamiespä ei ole syystä tai toisesta sitä tehnyt.
Kuulostaako tutulta? Nykypäivän tietokoneistetussa maailmassa erilaiset tiedostot sinkoilevat paikasta toiseen vauhdilla. Valitettavasti iso osa näistä tiedostoista on sellaisia, joita esimerkiksi minä en voi lukea: yhdelläkään koneellani ei ole teollisuusstandardin asemassa olevaa Microsoftin toimisto-ohjelmistoa, joka lukisi täydellisesti kaikki minulle lähetetyt Word-dokumentit, Excel-taulukot ja PowerPoint-kalvot. Käytän vapaata toimisto-ohjelmapakettia, joka onneksi jonkin verran noitakin osaa ‒ vaan ei kaikkea. Onneksi monet ovat jo siirtyneet vähän luettavampiin formaatteihin, kuten pdf:ään.
Toisinaan minunkin pitää lähettää tiedostoja muille. Mielelläni lähettäisin toimisto-ohjelmistoni suoraan tukemia avoimia tiedostomuotoja, mutta koskaan en oikein voi olla varma, saako vastapää ne auki. Jos kenenkään ei tarvitse muokata lähettämääni tiedostoa, laitan sen mielelläni menemään pdf-muotoisena. Muutoin joudun lähettämään suljetun muodon tiedostoja, joiden muotoilut ovat vastapäässä mitä sattuu. Tämä on yksi suljettujen tiedostomuotojen kirouksia: mikään vapaa toimisto-ohjelmisto ei voi täydellisesti tukea suljettuja muotoja, koska tiedostomuodon määritelmä ei ole kenen tahansa luettavissa, mutta mikä tahansa suljettu toimisto-ohjelmisto voi kyllä tukea vapaitakin muotoja.
Ratkaisuna yllä olevaan ongelmaan pitäisi yhteisesti ja yleisesti siirtyä käyttämään avoimia tiedostomuotoja ‒ siis sellaisia, joiden määritelmät ovat kenen tahansa luettavissa ja toteutettavissa. Sen sijaan, että lähettäisit sähköpostilla minulle vain Wordilla näkyvän doc-muotoisen tiedoston, voisitkin lähettää minulle avoimen odt-muotoisen tekstiasiakirjan (jollaisen voi myös nykyisillä Wordeilla tehdä). Jos minun ei tarvitse muokata tiedostoa, tulosta asiakirja pdf-muotoon.
Erityisesti julkishallinnossa pitäisi jo kansalaisten yhdenvertaisuuden takia siirtyä käyttämään avoimia ISO-standardin mukaisia tiedostomuotoja, kuten vaikkapa OpenDocumentia (standarditunnus ISO/IEC 26300:2006). Laki sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa 24.1.2003/13 määrääkin seuraavaa: “Viranomaisen on pyrittävä käyttämään asiakkaan kannalta teknisesti mahdollisimman yhteensopivia ja helppokäyttöisiä laitteistoja ja ohjelmistoja.“ Mikä voisikaan olla yhteensopivampaa kuin avoimet tiedostomuodot? Vaadi siis sinäkin kuntasi virkamieheltä avoimia tiedostoja!
Avainsanat: avoimuus
Osmo Soininvaaran blogista löytyy hyvä kirjoitus kaupan rakenteesta Suomessa. Käykäähän lukemassa.
Avainsanat: kaupunkitila, raha
Olishan se kiva juttu, saada niitä pyöräkaistoja nimittäin. Ehkä jopa muuallekin kuin Rotuaarille, kuten tuossa linkittämässäni vanhassa postauksessani. Nyt tästä asiasta on taas käyty keskustelua paikallisen lehden palstoilla – sinne siis lukemaan lisää mielenkiintoisia kommentteja kaupungin edustajilta. Tämänpäiväisen paperilehden mielipidepalstalla oli myös hyvä kirjoitus aiheesta; jos lehti tulee kotiin, kannattaa vilkaista.
Niin, miksikäs ne pyöräilykaistat eivät Oulussa toimi, kun ne muualla toimivat? No, ehkä siksi, että niitä on tosiaan se kaksi kappaletta, yhteensä lähes 300 metriä. Ja siksi, että niitä ei ole merkitty mitenkään selkeästi: kesken kaiken kaistalle tunkeva kävelijä ei kyllä varmasti huomaa liikennemerkkiä, mutta kaistamaalauksen hän huomaisi. Ja siksi, että niitä on niin vähän.
Mitä pitäisi siis tehdä? Minusta tähän kaupunkiin (keskustaan siis lähinnä) pitäisi saada ihan selkeästi merkittyjä pyöräkaistoja, joiden kautta pääsisi helposti ja nopeasti läpi kaupungin. Näitä kaistoja ei pitäisi ottaa jo valmiiksi kapeilta kävelyteiltä, vaan ihan puhtaasti autoteiltä. Moni keskustan katu on niin leveä, että molemmille reunoille mahtuisi hyvinkin noin metrin levyinen kaista. Lisäksi, ehkä kolmatta kertaa tässä viestissä asiasta mainiten, näiden kaistojen olisi syytä olla todella hyvin merkittyjä – mielellään liikennemerkin lisäksi ne voisi erottaa autokaistoista ja kävelyteiltä ihan kivireunoilla, eri värillä ja selkeillä kaistamerkinnöillä.
Näillä eväin saadaan keskustassa pyörät pois jalkakäytäviltä, sekä pyöräilijöille iloinen ilme!
Monikuntaliitosselvitys näköjään alkoi tänään (Kalevan uutinen). Koko Oulun seudun tulevaisuuden menestyksen kannalta toivon, että selvittäjä kannattaa uutisessa mainittujen kuntien yhdistymistä, ja että kuntien valtuustot tekevät liitospäätökset.
Harmi, että Kempele ja Liminka jäivät vielä selvityksestä pois.
Avainsanat: kaupunki, politiikka
Olipas kiva viettää lomaa – kerrankin. Kävimme Elinan kanssa pyöräilemässä noin viikon verran Länsi-Suomessa. Matka kävi ensin junalla Poriin, josta sateisessa säässä poljimme vain yhden kerran (hyvin lyhyesti) eksyen Yyterin leirintäalueelle. Vettä tuli sen verran, että emme sen kummemmin viitsineet kierrellä ympäriinsä. Yyterin sannat kävimme katsomassa, se oli kyllä sadesäässäkin hienon näköinen paikka. Reposaaressa olisi voinut myös käydä, mutta ehkä joskus toiste.
Se, mihin Porin suunnalla kiinnitin huomiota oli se, kuinka hyvin kaupungista löytyi pyöräopasteita suuntaan jos toiseenkin. Karttaa ei tarvinnut käyttää juuri ollenkaan, tosin sen yhden kerran kun ajoimme risteyksestä väärään suuntaan kartan katsominen olisi varmasti auttanut. Ilokseni olen huomannut, kuinka Oulussakin pyöräopasteiden määrä on pikkuhiljaa lisääntynyt. Ei täälläkään hävetä tarvitse siinä asiassa, mutta mielestäni niitä voisi olla vieläkin useammassa paikassa neuvomassa oikeaan suuntaan. Oulussa pyöräopasteita pahoinpidellään myös usein, ja hyvin usein ne myös repsottavat vääriin suuntiin käänneltyinä ja väänneltyinä pitkään – tällekin asialle olisi ehkä syytä tehdä jotain. Pitäisi kai aina muistaa itsekin ilmoittaa, kun hajotettu pyöräopaste tulee vastaan.
Yyteristä jatkoimme seuraavana päivänä matkaa kohti Raumaa. Matka meni hyvin, tosin minulta katkesi pinna (pyörästä). Rauman suunnalla pyöräopasteita ei sitten ollut oikeastaan ollenkaan, ja leirintäaluetta etsiessämme nökötimme eräässäkin risteyksessä karttaa käännellen niin, että eräs paikkakuntalainen tuli tarjoamaan apua. Hän pyöräilikin kanssamme leirintäalueelle asti, mistä olimme tietysti hyvin kiitollisia. Ilmakin oli kauniimpaan päin, ja ehdimme tutustua Rauman vanhaan kaupunkiin vielä illalla jonkin verran. Kaiken kaikkiaan paikka oli elämys: vanhat talot, pienet kujat ja yleinen tunnelma olivat varsin viehättäviä.
Seuraavana aamuna yritimme löytää pyöräliikkeen, joka korjaisi repsottavan pinnani. Löysimme yhden, jonka henkilökunta oli lomalla, mutta meidät ohjattiin hieman epäselvästi toiseen liikkeeseen. Taas risteyksessä ihmetellessämme oikeaa suuntaa Elina kysyi tietä eräältä naiselta – joka oli kyseisen pyöräliikkeen entinen omistaja. Hän vei meidät perille, ja pinna saatiin korjattua nopeasti ja edullisesti. Rauma onkin varmasti ystävällisin kaupunki, jossa olen ollut. Siitäpä oululaisille oppia!
Rauman torilla törmäsimme myös allaolevan kuvan (jonka lisään tuohon kunhan pääsen taas tietokoneelle, kirjoitan tätä nettitabletilla) kaltaisia pyörätelineitä. Ne olivat hauskan näköisiä, käytännöllisiä ja varmasti kestäviä – lähes täydellisiä siis. Minkähänlaisia mahdollisuuksia Ouluunkin olisi vastaavia saada..?
(Edit kello 23.07: tässäpä tämä yllämainittu kuva.)
Raumalainen pyöräteline
Raumalta pyöräilimme Uuteenkaupunkiin, joka paljastui viehättäväksi pieneksi kaupungiksi. UK:n leirintäalue löytyi helposti ja oli ihan hyvätasoinen – parempi ehkä kuin Raumalla. Kaupungista löytyi kanavan varrelta kiva pubi-pizzeria-tyyppinen paikka, jossa kävimme syömässä. Nimeä en juuri nyt muista, mutta voin sen kyllä kaivella esille, jos jotakuta kiinnostaa. Tältä paikkakunnalta jäi lähinnä mieleen yllämainittu kanava, joka oli hyvin hoidettu ja siisti, ja joka toi merellisyyttä ihan kaupungin keskustaan.
Uudenkaupungin jälkeen kohteena oli Naantali. Päivän ensimmäinen puolikas meni sateella pyöräillessä. Onneksi matka kulki pitkälti pienehköjä ja rauhallisia maanteitä pitkin. Sateen laantuessa matka oli noin puolessa välissä, ja pian alkoikin rankka hiekkatieosuus. Sen päätteeksi olimme melkein perillä, ja kyltit ohjasivatkin meidät kätevästi Naantalin keskustaan. Kylpylähotelliinkin löysimme kun kysyin suuntaa paikallisilta, ja illalla nautiskelimme kylpylän kuohuista ja saunoista.
Jos Naantalista kannattaa jotain muistella, niin juhannustapahtumia ainakin. Pienessä kaupungissa oli valtavan paljon erilaista ohjelmaa koko viikonlopun ajan – tavallaan ihan luonnollista, sillä Naantali elää turismilla. Ohjelmaa oli kai jopa niin paljon, että Turussa oli täysin kuollutta, koska kaikki kaupunkiin jääneet turkulaisetkin olivat Naantalissa. Houkuttelevan ohjelman järjestäminen Ouluunkin voisi olla ihan kannattavaa – jonkinlaista torijuhannusta on toki ollut olemassa, mutta vaikkapa juhannuksen kunniaksi tehtäviä risteilyjä merelle en muista huomanneeni.
Koska edeltävä päivä oli ollut rankka, päätimme seuraavana päivänä polkea vain Turkuun asti. Aikomuksenamme oli mennä Ruissaloon telttaan, mutta soiton jälkeen päätimme jättää välistä: kaksi henkeä teltassa yhden yön ajan maksoi pöyristyttävät 50 euroa! Vaikka olikin juhannus, moinen on kiskontaa. Onneksi soittokierroksen päätteeksi löysimme keskustasta kohtuuhintaisen hostellin, ja illan vietimme kävellen Aurajoen rannalla ja tutustuen muutenkin Turkuun. Harmi, että linna oli suljettu, sielläkin olisi ollut kiva käydä.
Onko Oulussa hostellia? Jotain kesähotellin tyyppistä kai jossain päin on, mutta ympärivuotinen hostelli tai retkeilymaja keskustan tuntumassa olisi loistava lisä kaupunkimme majoitustarjontaan. Kaikki eivät halua tai voi maksaa hotellihuoneesta, ja talvisin Nallikarin leirintäalue on jopa vähän kaukana kaikesta, joten mielestäni hostellille olisi ihan perusteltu tarve.
Turusta suuntasimme junalla Hankoon, joka oli sekin ihan kiva pikkukaupunki. Hiekkarannat siellä ainakin olivat kauniita ja runsaita. Hangosta kuljimme aina Fiskarsiin saakka sukuloimaan. Ja kyllä, Fiskars on siis se paikka missä samanniminen yhtiö aikoinaan toimintaansa aloitteli. Alueen maat, tai ainakin suurin osa niistä, ovat vieläkin yhtiön hallinnassa ja hoidossa. Fiskars olikin käymistämme paikoista ehdottomasti parhaiten hoidettu ja mielestäni myös kaunein. Sieltä jäin nykyiseen kotikaupunkiini kaipaamaan myös ihan selkeästi taiteilijoille ja käsityöläisille osoitettua aluetta, jollainen voisi olla Oulussakin loistava matkailukohde. Miksi Pikisaareen on pakko rakentaa kalliita asuntoja ökyrikkaille? Eikö sinne voisi nimenomaan sijoittaa taiteilija- ja käsityöläisyhteisön, jossa samalla myytäisiin paikallisten tekemää taidetta ja käsitöitä? Se houkuttaisi lähistölle myös enemmän ravintoloita ja kahviloita, virkistäen Pikisaaren elämää tuntuvasti.
Fiskarsista poljimme seuraavana päivänä vain Karjaalle, josta siirryimme junalla pääkaupunkiseudulle. Siitäpä ei sen enempää, siellä nimittäin olisi sen verran paljon mielenkiintoisia asioita, että tämä blogikirjoitus voisi paisua melkoiseksi romaaniksi. Ehkä joskus toiste voisin niistä kirjoitella.
Kokonaisuutena pyörämatkailu oli (taas kerran) hauskaa ja mukavaa. Pyörän selästä näkee tätä koto-Suomeakin vähän eri perspektiivistä. Vai kuinka monta kertaa autolla matkaillessasi olet pysähtynyt katsomaan hauskasti koristeltuja puutaloja, tai viettänyt taukoa sillan kupeessa auringon paistaessa siniseltä taivaalta?
Tuossa vähän aikaa sitten istuin ystäväni kanssa autossa muutamia tunteja, ja keskustelimme niitä näitä maailman menosta. Yksi toistuva aihe keskusteluissamme oli se, miten maailma on muuttumassa ympärillämme, ja mitä meidän pitäisi tehdä jotta Suomi ja Oulu selviäisi tästä myllerryksestä vielä kohtuullisen ehjin nahoin.
On helposti nähtävissä, että meneillään oleva maailmanlaajuinen talouskriisin poikanen aiheuttanee ongelmia myös pohjoisessa kotikaupungissamme. En ihmettelisi yhtään, jos esimerkiksi jonakin kauniina syyspäivänä kuuluisi taas ikäviä uutisia paperiteollisuudesta – tehtaita lakkautetaan, tuotteiden valmistusta siirretään muualle. Pohjoisten alueiden osalsta Kemijärveä ja Kajaania ovat nämä pahat iskut jo koetelleet, tässä siis odotellaan että Kemi ja Oulu liittynevät jossakin välissä joukon jatkoksi – ei välttämättä vielä seuraavalla kierroksella, mutta jossain välissä supistukset lienevät edessä täälläkin. Paperitehtaan lopetus on pieni katastrofi Oululle, huomattavasti suurempi vaikkapa juuri Kemille.
Miksi paperitehtaita – tehtaita yleensäkin – täältä lopetetaan? Siksi, että tuotanto muualla on vain yksinkertaisesti halvempaa kuin Suomessa. Yleensä suuret markkinatkin ovat muualla kuin Suomessa, jolloin raaka-aineita ja valmiita tuotteita tarvii rahdata ympäri maailmaa kaiken kaikkiaan vähemmän. Ei kai siihen sen suurempaa syytä tarvita, nämä lienevät ihan riittäviä syitä yrityksille, joiden tehtävänä on tuottaa voittoa omistajilleen. Mutta mitä tehdä, kun tuotantoa lähtee pois maastamme, pois kaupungistamme?
Mielestäni suomalaisessa politiikassa ollaan ajauduttu siihen tilanteeseen, että kuvitellaan paperi- ja teknologiateollisuuden pitävän työpaikat maassa, vaikka näin ei pitemmän päälle tule tapahtumaan. Se on johtanut siihen, että uusiin ideoihin ja teknologioihin ei ole panostettu riittävästi – päällimmäisenä tulee mieleen tuulivoima, jonka kehitys vuosituhannen vaihteessa oli kuulemma Suomessa maailman kärkiluokkaa, mutta energiapoliittisten päätösten voimin kehitys ajettiin aika pitkälti alas. Nyt Suomi on tuulivoiman ja nimenomaan sen kehittämisen osalta kehitysmaa, sieltä ei ole tulossa sitä uutta isoa yritystä tai montaa vähän pienempää, jotka helpottaisivat tuotannon ja tuotekehityksen säilymistä maassamme. Mistä niitä siis voisi tulla?
Oulun yliopistossa jossakin vaiheessa polkaistiin käyntiin tutkimusohjelma, joka tuloksenaan sai aikaan kaupunkiin useita pelifirmoja. Nyt kyseinen ohjelma on jäänyt syystä tai toisesta unholaan, ja pelifirmat eivät saa julkiselta puolelta sellaista tukea, jota ne kaipaisivat. Tässäpä toinen hukattu mahdollisuus, josta olisi voinut tulla suuri juttu Oulun seudulle – voi yhä, jos asiaan panostetaan pian!
Yhtä lailla lainsäätäjien olisi mahdollista saada aikaan innovaatioita olemalla aloittavien yritysten puolella enemmän, tukien niitä alkutaipaleissaan nykyistä selvästi enemmän. Tuntuu siltä, että yrittäminen on poissa muodista, sillä sen riskit pelottavat ihmisiä liikaa. Jos vaikkapa yrityslainan takaajaksi olisi mahdollista saada valtio sen sijaan, että yrittäjät tai heidän sukulaisensa takaavat yritystensä lainoja itse, uskoisin useampien uskaltavan perustaa oman bisneksensä. Ihmisten ideoiden siemenistä kasvaa aina silloin tällöin niitä tuottavia innovaatioita, joten niitä ideoita olisi mielestäni syytä kylvää entistä enemmän! Myös yrittäjien toimeentulon turva tuntuu olevan sillä tasolla, että yrittäjät pelkäävät ottaa niitä tarvittavia riskejä.
Suomessa ja tässä pian entisessä (jos mitään ei tehdä) teknologiakaupungissa pitäisi siis koko ajan pystyä asukkaidensa toimesta luomaan uutta – uusia ideoita, uusia yrityksiä, uutta teknologiaa. Uuden luomisen jälkeen on aika teollisesti valmistaa näitä uusia asioita niin pitkään kuin mahdollista, ennen kuin tuotanto siirretään halvemman työvoiman maihin. Mutta kun koko ajan tutkitaan ja löydetään sitä uutta jota koko maailma haluaa, pidetään samalla huoli siitä, että myös tuotannon työntekijöillä on jatkuvasti töitä. Näin vältetään nykyinen tilanne, jossa yhden pienen katastrofin takia kunnan työttömyysprosentti nousee kymmenellä prosenttiyksiköllä, ja kerrannaisvaikutukset tuntuvat laajalti.
Avainsanat: politiikka, raha
No johan ovat maailman kirjat sekaisin, kun tästäkin kaupungista löytyy järkevä ehdotus Kuusisaaren kehittämiseksi. Ja mikä vielä yllättävämpää, paikallisen lehden vakituinen keskustelijakaarti jopa vaikuttaisi puoltavan tätä ideaa! Uskomatonta siis monessa suhteessa… ;)
En tiedä miten minäkin olen aina vain ajatellut, että Kuusisaari on valmis – siellä on jo paviljonki kiinteänä rakennuksena, ja kaikki muu voidaan sinne tuoda. En ole ehkä riittävästi ajatellut sitä, kuinka kallista sen kaiken muun tuominen oikein on. Kallistahan se, eikä varsinkaan pienemmillä toimijoilla voi mitenkään piisata resursseja eikä varsinkaan vakuuksia tapahtumien pitämiseen Kuuskassa. Järkevän infran rakentamisella kaupungin toimesta saadaan aikaan sellainen tilanne, että myös pienemmillä tapahtumilla on mahdollisuus käyttää aluetta, jolloin niillä on mahdollista kehittyä ajan mittaan keski- ja suuriksi tapahtumiksi.
Toisaalta mieleen tulee myös joitain uhkakuvia: periikö Kuuskaa hallinnoimaan perustettava yhtiö kuitenkin liikaa rahaa saaren käytöstä? (Ts. eihän kyseisestä firmasta tule Rotuaaria ja toria hallinnoivan yhdistyksen kaltainen vapaata ja spontaania toimintaa vaikeuttava tekijä.) Miten käy Tivolin, mahtuuko se enää saareen? Estetäänkö saaren vapaa käyttö virkistykseen “tulevien tapahtumien” (tms. tekosyyn) nojalla? Tuleeko Toivoniemen asukeilta liikaa negatiivista palautetta jo nyt, ja erityisesti Kuuskan suunnitelmien toteutuessa, ja miten se pitää ottaa huomioon? Näistä, ja arvatenkin monesta muustakin kysymyksestä pitää käydä keskustelua ennen kuin työryhmän raporttia lähdetään sellaisenaan toteuttamaan.
Mutta mielestäni työryhmän esitys (jos et jo huomannut, se löytyy ylhäällä linkkaamani uutisen linkeistä pdf-muotoisena) on hyvä ja varsin kannatettava. Lisää tällaista!
Avainsanat: ihme, kaupunki, kulttuuri, tapahtumat